Huippuhanke-palkinto avoimelle lähdekoodille
16.12.2003 16:56 Tampereen Teknologiakeskuksessa suunniteltu Avoimen ohjelmistoliiketoiminnan keskus voitti Osaamiskeskusohjelman tämänvuotisen huippuhankekilpailun ja 150 000 euroa käytettäväksi Open Source -ohjelmien edistämiseen.
Sisäasiainministeriön myöntämällä erillisellä määrärahalla kannustetaan osaamiskeskuksia kansallisten linjausten mukaisiin toimiin.
Tänä vuonna huippuhankkeen teema oli osaamiskeskukset alueiden vetovoimaisuuden lisääjänä. Huippuhankkeen tarkoituksena on konkreettisesti edistää osaamiskeskuksen tunnettuutta ja kiinnostavuutta kansainvälisesti toimivien yritysten tutkimus- ja kehitysyksiköiden sijoittumiskohteena.
Avointa koodia
Avoin lähdekoodi (open source) ja siihen perustuvat toimintamallit ovat mullistamassa ohjelmistoliiketoiminnan. OSS-tuotteet (open source software) alentavat yritysten ohjelmisto- ja tuotekehityskustannuksia sekä syrjäyttävät kaupallisia tuotteita. OSS-tuotteiden leviäminen synnyttää myös uudentyyppistä palveluliiketoimintaa.
Vaikka avoimen lähdekoodin ratkaisuja on runsaasti tarjolla, niiden yleistymistä on hidastanut käyttäjien kokema epävarmuus ja epätietoisuus mm. käyttäjätukeen ja -oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.
Vuoden 2003 Osaamiskeskusohjelman huippuhankkeeksi valitussa Avoimen ohjelmistoliiketoiminnan keskus – Centre for Open Source Software COSS -hankkeessa tavoitteena on lisätä open source -ohjelmistojen käyttöä.
- Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen syntyminen, kypsyminen ja leviäminen vaikuttavat kaikkeen liiketoimintaan, kertoo COSS-hankevalmistelusta vastaava projektijohtaja Petri Räsänen Tampereen Teknologiakeskus Oy:stä:
- OSS-tuotteet ja toimintamalli ovat yhä keskeisempi osa maailmanlaajuisten tieto- ja viestintäteknologiayritysten liiketoimintaa. Myös EU:n tietoyhteiskuntaohjelmassa avoin lähdekoodi nähdään mahdollisuutena vähentää riippuvuutta yhdysvaltalaisesta ohjelmistoteollisuudesta ja parantaa Euroopan kilpailukykyä alalla.
Huippuhanke valittiin nyt kolmatta kertaa. Vuonna 2001 huippuhankkeeksi valittiin Oulun seudun osaamiskeskuksen Multipolis-Metropolis -kansainvälistymisprojekti ja vuonna 2001 Uudenmaan osaamiskeskuksen Mikrosysteemiteknologian verkottumishanke.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se 16:50
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nasdaq: Nortel vähentää liki 3 000 työpaikkaa
08.02.2007 Cisco Systemsin vahva myynti- ja tuloskehitys nosti teknoja liki prosentin ylöspäin. Nasdaq lähestyi kuuden vuoden huippulukemiaan keskiviikkona Ciscon kurssin kohotessa 3,0 prosenttia.
Kolme vuotta sitten
Avaruussukkula pärjää yhden megatavun muistilla
08.02.2009 NASA:n avaruussukkulan IBM AP-101S -päätietokoneella on ikää yli 20 vuotta. Muistia se käyttää vain megatavun verran.
Taloussanomat
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita 19:43
- Tapiola ja Lähivakuutus sopivat yhdistymisestä 14:56
- » Taloussanomat.fi
-
732 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
343 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
131 e
Samsung NP900X1B (Core i5-2467M, 4 GB, 128 GB, 11,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













