Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaihtopenkillä riittää silti pelaajia

Cisco kärsii aivovuodosta

17.12.2003 07:56 Huippuhenkilöstön muuttovirta maailman suurimman internet-laitevalmistajan Cisco Systemsin riveistä jatkuu. Tiistaina ruodusta poistui Ethernet-tuotteiden isänä pidetty Andreas Bechtolsheim.

Ciscolla seitsemän vuotta jatkuneen työrupeaman jälkeen Bechtolsheim siirtyy vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Palo Altossa toimivan untuvikkoyhtiö Kealian palvelukseen, CNET Newscom kirjoittaa.

Edes talouden aallonpohja ei ole pelottanut Ciscon huippuosaajia, joista moni on jättänyt turvallisena pidetyn suuryhtiön ja siirtynyt pienempien kilpailijoiden palvelukseen tai ryhtynyt yksityisyrittäjäksi.

Lähtijoiden lista on pitkä: Don Listwin lähti Openwave Systemsille, Kevin Kennedystä tuli JDS Uniphasen toimitusjohtaja ja Carl Russo lähti Calixin perustajaksi.

- Ciscolta lähtemiseen tarvitaan uskallusta ja kunnianhimoa, ja sitä näillä henkilöillä on. Uskon kuitenkin, että Ciscon vaihtopenkillä riittää korvaavia pelaajia, eräs analyytikko sanoo CNET:ille.

Bechtolsheim tunnetaan tuuriluonteisena yrittäjänä ja keksijänä, jolla älynväläykset ovat muuttuneet usein megabisneksiksi. Vuonna 1982 hän oli mukana perustamassa Sun Microsystemsiä. Vuonna 1995 hän perusti Ethernet-reitittimiä kehittäneen Granite Systemsin, jonka Cisco osti vuotta myöhemmin 200 miljoonalla dollarilla.

Bechtolsheimistä tuli tämän jälkeen Ciscon varatoimistujohtaja ja reititinyksikön vetäjä.

Bechtolsheimin uusi työpaikka, Kalifornian piilaaksossa sijaitseva Kealia kertoo itsestään säästeliäästi. Yhtiön perustaja on Stanfordin yliopiston professori David Cheriton, joka on Bechtolsheimin kumppani jo Graniten ajoilta. Viime aikoina Cheriton on työskennellyt internetin videoteknologian parissa.

Bechtolsheim on puolestaan jättänyt Yhdysvaltain patentti- ja rekisteriviranomaisille ainakin kuusi hakemusta, joissa on sanat «stream» tai «net».

Markkinoilla on alettu ihmetellä myös sitä, odotteleeko Cisco Kealian tekevän mullistavia keksintöjä, minkä jälkeen Cisco voisi ostaa yhtiön.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Loppuvuosi oli Sanomalle vaikea

10.02.2009 Mediakonserni Sanoman liikevoitto ilman kertaeriä heikkeni, mutta liikevaihto pysyi lähes ennallaan.

.