Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viisi henkilöä siirtyy

Pohjola ulkoistaa tulostuksen Atkokselle

12.1.2004 13:03 Pohjolan Atk-palvelu Oy on sopinut Atkos Oy:n kanssa tulostus- ja kuoritusliiketoimintojensa ulkoistuksesta. Alkuvuoden aikana tehtävä liiketoiminnan siirto kattaa tulostuksen ja kuorituksen lisäksi pääosan niiden materiaalilogistiikasta ja tuotantolaitteistosta.

Kumppanit eivät ilmoittaneet kaupan arvoa tai muita ehtoja. Osana kauppaa Atkoksen palvelukseen siirtyy viisi henkilöä vanhoina työntekijöinä.

Atkokselle siirtyvän tulostustoiminnan volyymi on vuosittain noin 31 miljoonaa sivua. Sopimus kattaa muun muassa laskujen, vakuutuskirjojen ja asiakastiedotteiden tulostamista.

- Liiketoiminnan luovutuksella varmistamme tulostus- ja kuorituspalvelujen kilpailukyvyn asiakkaillemme myös jatkossa, Pohjolan Atk-palvelu Oy:n Mikko Koskinen perustelee.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.