Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mahdollisuuksia riittää

Tekes: Teollisuudella huomattavia mahdollisuuksia Kiinassa

13.1.2004 12:11 Tekesin ELMO-teknologiaohjelman johtoryhmän tutustumiskäynti Kiinan elektroniikkateollisuuden saloihin poiki mielenkiintoista tietoa. Mahdollisuuksia riittää suomalaisyrityksille, kunhan sudenkuopat pidetään mielessä.

Teksistä kerrotaan, että merkillepantavaa matkalla oli erityisesti vauhti, dynamiikka ja panostukset, joilla Kiinan elektroniikkateollisuus kehittyy. Myös yleinen avoimuus ja halu luoda yhteyksiä länsimaihin oli huomattavaa. Kehitys oli selkeästi odotettua pidemmällä.

T&K-sektorille panostetaan lujasti. Ulkomailta kotiutuville professoreille, asiantuntijoille ja amerikkalaisissa huippuyliopistoissa opiskelleille palaajille tarjotaan parhaat mahdolliset puitteet tutkimuksen tekoon. Peking ja Hong Kong nähtiin varsinaisina kehityskeskuksina, Shanghai ja Guangdongin alue taas valmistuskeskuksina.

Mahdollisuuksia löytyy

Suomalaisyrityksille Kiinan markkinat tarjoavat hyviä tilaisuuksia, Tekesistä korostetaan. Massavalmistuksen struktuuri on valtava, joten valmistuskustannukset ovat matalat. Työvoima on edullista ja valtion tuki merkittävää. Tämä on otollista etenkin tuotteille, joilla on suuret volyymit.

Suomalaisyritykset voisivat Tekesin mukaan luovuttaa teknistä osaamista vastineeksi markkinoille pääsystä. Pienenkin yrityksen on mahdollista päästä Kiinan markkinoille, jos tarjottu osaaminen on riittävän korkeatasoista.

Kiinaan pyrkijöille on luonnollisesti myös omat vaaransa. Erityisen tarkkana on oltava kansainvälisissä patenttiasioissa (IPR) ettei omia oikeuksia poljeta. IPR-suoja ja –lainsäädäntö on vielä sen verran epämääräistä. Myös tekniikan kopiointi (piratismi) on uhkana. Liian sinisilmäinen ei saa olla myöskään teknisen osaamisen luovuttamisessa, Tekesistä huomautetaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.