EU vauhdittaa Microsoftin asiaa
26.1.2004 06:28 EU:n kilpialuviranomiset haluavat ratkaista Micorosoftia koskevan oikeusjutun ennen vappua ja unionin itälaajentumista. Mario Monti pelkää uusien jäsenmaiden hämärtävän asiaa.
Kilpailukomissaari Mario Monti haluaa amerikkalaista ohjelmistotaloa Microsoftia koskevat monopolisyytökset pois päiväjärjestyksestä ennen toukokuun 1. päivää. Tuolloin EU laajenee kymmenellä uudella jäsenmaalla. Italialainen Monti pelkää tulokkaiden suhtautuvan amerikkalaisiin myönteisemmin kuin esimerkiksi EU:n suuret jäsenmaat Saksa ja Ranska.
Joka tapauksessa monopolijutun päätökseen liittyvä ratifiointi on helpompaa järjestää ilman kymmentä uutta tulokaskomissaaria, Financial Times kirjoittaa.
Komission Microsoft-päätöstä on aiemmin odoteltu kesäkuuhun mennessä.
Mario Monti ja Microsoftin lakimies Brad Smith osallistuivat Davosin huippukokoukseen viikonloppuna, mutta miehet eivät Microsoftin mukaan tavanneet Sveitsissä.
EU:n komissio on kolmen vuoden ajan tutkinut Microsoftin mahdollista määräävää markkina-asemaa ohjelmistobisneksessä. Komissio on vaatinut yhtiölle sakkoja ja edellyttänyt sen jakavan tietoja Windows-käyttöjärjestelmästä kilpailijoiden kanssa.
Viimeisimmässä vaatimuksessaan komissio on halunnut, että Microsoft riisuu Media Playeristään Windowsin tai ottaa soittimeen muita käyttöjärjestelmiä.
Microsoft on kiistänyt komission monopolisyytteet. Yhtiö pitää komission tarjoamia ratkaisuja toteuttamiskelvottomina, koska ne loukkaavat Microsoftin tekijänoikeuksia. Silti yhtiä toivoo sopuratkaisua myös Euroopassa samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa on tehty.
Brysselin viranomaiset ovat edenneet asiassa varovaisesti, koska Microsoft-päätös luultavasti poikii jatkoa EY:n valitustuomioistuimessa Luxemburgissa.
Viime viikkoina Mario Montin johtamille virkamieskaadereille on kuitenkin tullut kiire. Kilpailuviranomaiset pelkäävät uusien maiden hämärtävän juttua entisestään. Itä-Euroopan jäsentulokkaiden pelätään suhtauvan amerikkalaisten näkemyksiin joustavammin kuin ns. «vanhojen jäsenmaiden.»
EU:n ja Yhdysvaltain kauppasuhteet ovat olleet muutenkin ongelmalliset, ja Bryssel tuskin haluaa tulehduttaa suhteita enstisestään edes Microsoftin takia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












