Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valokeilassa Media Player

Komissio ahdistaa Microsoftia

27.1.2004 06:20 EU:n komission alustavan päätöksen mukaan amerikkalainen ohjelmistoyhtiö Microsoft on rikkonut Euroopan kilpailulakeja ja käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa. Lopullinen päätös tehdään kevään aikana.

Financial Timesin lähteiden mukaan EU:n kilpailuviranomaiset esittävät Microsoftille sakkorangaistusta. Viranomaisten koventunut linja on merkki siitä, että yhtiön ja virkavallan mahdollisuudet sopia asioista ovat kaventuneet.

EU:n komission kilpailuviranomaiset ovat tutkineet Microsoftin menettelytapoja kolmen ja puolen vuoden ajan.

Kilpailuviranomaisten esityksen raakaversio asetetaan komission muiden osastojen lausuntokierrokselle. EU:n jäsenvaltioita voidaan ilman sitoumuksia vielä kuulla mahdollisen sakkorangaistuksen suuruudesta. Lopullisesta päätöksestä äänestävät unionin 20 komissaaria.

FT:n mukaan on harvinaista, että EU:n muut viranomaiset asettaisivat vaakalaudelle paljon valtaa pitävän kilpailuviraston esityksiä.

Microsoftin asia on nähty eräänä keskeisenä kulmakivenä EU:n monopolien vastaisessa taistelussa. Asia on niin ikään tärkeä EU:n ja Yhdysvaltain välisten kauppasuhteiden ja teknologian siirron kannalta.

Vuonna 2002 Microsoft onnistui sopimaan vastaavan monopolijutun Yhdysvaltain oikeusministeriön kanssa.

Komissio on jo tutkimusten aikana vaatinut Microsoftille sakkorangaistusta. Komission ja yhtiön välinen kiista tuntuu kärjistyvän Microrosoftin Windows Media Playerin ympärille. Yhtiötä voidaan vaatia purkamaan Media Plaeyerin Windows-käyttöjärjestelmä tai jakamaan enemmän tietoja kilpailijoiden kanssa.

FT kertoi jo maanantaina, että komissio haluaa ratkaista Microsoftin asian ennen vappua, jolloin asia uhkaa mutkistua kymmenen uuden jäsenvaltion liittyessä unioniin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.