Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
SIA varoittaa alhaisista varastoista

Sirujen tuotanto käy kuumana

3.2.2004 06:56 Puolijohteiden tuotanto kasvoi joulukuussa 28 prosenttia vuoden takaisesta. Vuoden jälkipuoliskon kuumana käyneestä tuotannosta huolimatta sirujen varastot ovat alhaisella tasolla, SIA varoittaa.

Joulukuussa puolijohteiden tuotannon arvo oli 16,03 miljardia dollari, alan etujärjestö SIA (Semiconductor Industry Association) kertoi maanantaina. Vuositasolla markkinat kasvoivat 18 prosenttia 166,4 miljardiin dollariin.

Kysyntää nostivat pc-laitteiden ja matkapuhelinten erinomainen myynti. Myös digikameroiden, langattomien internet-laitteiden ja muun kulutuselektroniikan kysyntä on lisännyt laitteissa tarvittavien puolijohteiden tuotantoa.

- Teollisuudenala elää vahvaa nousukautta kaikilla markkina-alueilla ja kaikissa tuoteryhmissä. Uskon, että tänä vuonna yllämme toiseen perättäiseen kaksinumeroisen kasvun vuoteen, SIA:n toimitusjohtaja George Scalise arvioi Financial Timesin mukaan.

Sirutuotannon käänne on tapahtunut nopeasti kolmen vuoden taantuman jälkeen. Vuonna 2001 tuotanto romahti kokonaista 32 prosenttia edeltäneestä vuodesta. Tuolloin tuotannon arvo jäi 140 miljardiin dollariin, kun ala odotti yltävänsä sata miljardia dollaria suurempaan tuotannon arvoon.

Nopea kasvu tuo myös ongelmia. Sirujen tuottajat kohentavat tuloksiaan kysynnän nostamilla puolijohteiden hinnoilla. Sen sijaan puolijohdetehtaiden asiakkaat voivat kärsiä tuotantokapeikoista, jotka häiritsevät elektroniikka-alan kehitystä.

Näin on jo käynyt muun muassa kamerakännyköissä, joissa monet laitevalmistajat kuten Motorola ja Sony Ericsson ovat valitelleet komponenttipulaa.

SIA:n pääekonomisti Doug Andrey varoittaa siitä, että alalla ei tällä hetkellä ole käytännössä lainkaan puskurivarastoja. Yleensä vuodenvaihteen jälkeen sirujen kysynnässä vedetään henkeä, jolloin valmistajien varastoihin jää inventaaria.

SIA:n arvioiden mukaan varastot ovat nyt keskimäärin 400 miljoonaa dollaria pienemmät kuin tavallisesti.

Ongelmia alhaisista varastotasoista voi syntyä myös siksi, että monet laitevalmistajat ovat siirtyneet niin sanottuun Dellin malliin, jossa yhtiöt tuottavat kojeitaan vain tilauksia vastaavia määriä.

SIA:n mukaan maailman puolijohdetehtaat toimivat tällä hetkellä lähes täydellä kapasiteetilla. Investoinit ovat pysyneet alhaisina, joten uutta tuotantoa ei ole nopeasti saatavilla.

Edelleen SIA arvioi, että tänä vuonna sirujen kysyntää on tavallista vaikeampaa ennustaa vuoden ensimmäistä neljännestä pidemmälle.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.