Sähköisiltä terveyspalveluilta odotetaan paljon
12.2.2004 16:43 EU on asettanut tavoitteen, jonka mukaan Euroopasta on tarkoitus tehdä maailman kilpailukykyisin tietoyhteiskunta-alue vuoteen 2010 mennessä. Ehealth eli sähköiset terveyspalvelut on yksi tietoyhteiskunnan osa-alue, jolta odotetaan paljon lähivuosina.
Aiheesta keskusteltiin Suomen telelääketieteen seuran valtakunnallisessa vuosiseminaarissa Kemissä.
Sähköisistä terveyspalveluista odotetaan apua esimerkiksi ikääntyvän väestön itsenäisen selviytymiseen ja kotona asumiseen.
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Kaisa Holma esitteli telelääketieteen seminaarissa virtuaalisen kotihoidon hanketta, jossa pyritään kohentamaan dementoituvien vanhusten kotona selviytymistä uuden teknologian avulla.
- Päätavoitteena on kehittää turvallinen kotihoito Kemi‑Tornion alueen iäkkäälle, dementoituvalle väestölle, testata erilaisia teknisiä ratkaisuja heidän kotihoitonsa tukemisessa sekä lisätä alueen sosiaali‑ ja terveydenhuollon, dementoituvien henkilöiden, heidän omaistensa ja ammattikorkeakoulun välistä vuorovaikutusta, Holma sanoo.
Lisälaitteita liitetty
Hankkeessa testataan IST:n hyvinvointiranneketta siten, että turvajärjestelmään on liitetty asiakaskohtaisia lisälaitteita, kuten palovaroitin, liesivahti, ovivahti, muistuttava lääkekiekko sekä ohjelma, joka tallentaa tietoa ranneketta käyttävän asiakkaan vireystilasta vuorokauden eri aikoina.
Uniongelmat ja häiriintynyt uni‑valverytmi ovat dementoituvilla vanhuksilla yleisiä ja ne ovat myös merkittävä laitostumiseen johtava riskitekijä.
Hankkeessa selvitetään myös henkilöpaikannusta ikääntyneiden turvallisuuden lisäämiseksi.
Apuja koulutukseen
Uudesta tekniikasta odotetaan apua myös terveydenhuollon koulutuksen kehittämiseen. Oulussa toimivan FinnTelemedicumin johtaja Ilkka Winblad sanoo, että terveydenhuoltohenkilöstön saatavuus ja osaaminen voidaan varmistaa vain koulutuksen avulla eikä tulevista haasteista voida selvitä ilman teknologian laajamittaista hyödyntämistä.
- Uuden opetusteknologian edut korostuvat suurten keskusten ulkopuolella. Esimerkiksi etäopetuksen etuja ovat riippumattomuus etäisyyksistä ja mahdollisuus vuorovaikutukseen. Siinä voidaan hyödyntää esimerkiksi modernia videotekniikkaa, cd-rom- ja dvd-materiaalia, tutoroituja chat-ryhmiä ja reaaliaikaisia videolähetyksiä. Kurssit voivat olla tiettyyn aikaan, paikkaan tai tarpeeseen räätälöityjä ja niihin voi lisäksi liittyä itsenäistä nettiopiskelua, Winblad kuvaa.
Moderni videoteknologia tarjoaa monia sovelluksia kuten hahmon tunnistaminen, tiedon kerrostaminen ja kontekstiherkät palvelut. Lisäksi paikallisverkkoja hyödyntävät mobiilit sovellukset ovat tulossa vauhdilla sekä terveydenhuoltoon ja terveydenhuollon koulutukseen.
Teknologian avulla voidaan hajauttaa ja lisätä terveydenhuollon peruskoulutusta yliopistopaikkakuntien ulkopuolella. Samalla pienten paikkakuntien vetovoima ammattihenkilökunnan keskuudessa kasvaa, kun syrjäinen sijainti ei muodostu ammatillisen kehittymisen esteeksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta
26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












