Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ketterästi markkinoille

VTT nopeuttaa mobiiliohjelmistojen tuotantoa

Pekka Abrahamsson ja uusi pörssikurssisovellus.

16.2.2004 16:20 Matkapuhelinten sovellukset vaativat uusia, ketteriä kehitystapoja. Sellaisia kehitetään meneillään olevassa VTT:n johtamassa hankkeessa. Menetelmillä innovatiiviset pienyritykset voivat tuottaa yhä kilpailukykyisempiä mobiilituotteita. Hanke on osa suurta eurooppalaista kokonaisuutta, jossa VTT tekee töitä muun muassa Nokian ja Philipsin kanssa.

Erikoistutkija Pekka Abrahamssonin mukaan Java-ohjelmoinnin yleistyminen on madaltanut kynnystä mobiiliohjelmien tekemiseen ja samalla koventanut kilpailua. Niinpä vain yhden viikon aikaetu verrattuna kilpailevan tuotteen julkistukseen voi johtaa kansainväliseen menestykseen, sillä hyvää 3-5 euron hintaista uutuustuotetta ladataan maailmalla tuhansia kertoja viikossa.

Vesiputousmalli putoaa kelkasta

Mobiiliohjelmistojen tuotantoon vaikuttavat hyvin erilaiset tarpeet kuin perinteisessä ohjelmistotuotannossa ja ne tarvitsevat erilaisia menetelmiä ja työkaluja. Mobiilituote luodaan innovatiivisesti pienen tuotantotiimin yhteistyöllä. Tuote on tehtävä alusta alkaen hyvin toimivaksi kymmenissä erilaisissa matkapuhelimissa. Erittäin merkittävä menestyksen edellytys on myös tuotteesta huolellisesti tehdyt maakohtaiset kieliversiot.

Abrahamssonin mukaan hanke liittyy kansainväliseen agile software development konseptiin eli ketterään ohjelmointiin. Sen erikoispiirteisiin kuuluu extreme-ohjelmointi, ja ominaisuusvetoinen kehittäminen. Siinä tarvitaan erityisen tiukkaa kontrollia ja konfiguraatioiden hallintaa, koska ilman niitä nopean kehitystyön tulokset valuvat hukkaan.

Menestyäkseen edelleen suomalaisten mobiilituotteita kehittävien pienyritysten on tehtävä tuotantonsa nykyistä järjestelmällisemmäksi ja tehokkaammaksi. VTT, Sumea Interactive Oy ja Qprojects Oy ovatkin Tekesin tuella alkaneet kehittää mobiiliohjelmistojen uusia tuotanto- ja valmistusmenetelmiä. Tämän VTT:n johtaman kotimaisen projektin arvo on 280 000 euroa, josta Tekes rahoittaa puolet, yritykset osan ja VTT loput 104 000 euroa. Siinä luodaan myös opaskirja mobiilituotteiden kehitystyön erityispiirteistä. Projekti jatkuu vuoden loppuun.

Valmista viikossa

VTT on saanut laboratorio-olosuhteissa hyvin myönteisiä tuloksia ensimmäisillä uusilla mobiilituotteiden tuotantomenetelmillä. Ohjelmoijat kokeilivat menetelmiä ja he saivat aikaan jo kahdeksassa viikossa uuden tuotteen, jolla saa yleisimpiin matkapuhelintyyppeihin reaaliaikaisesti jatkuvasti muuttuvat julkiset pörssikurssit.

Abrahamsson asettaa sovelluksen tekemiselle jopa niin kovan aikatavoitteen kuin yhden viikon.

Tuote sisältää myös pörssiuutiset ja graafisia esityksiä kursseista, ja sen avulla on mahdollista myös vuorovaikutteinen kaupankäynti pörssiosakkeilla.

Suomalainen 25 työntekijän Sumea tuottaa ja myy kansainvälisten tietoliikenneoperaattorien avulla langattomasti mobiililaitteisiin ladattavia pelejä. Yrityksen asiakastoimituksista vastaava Ville Haaramo sanoo, että puhelinpelien haasteisiin vastaaminen kilpailukykyisesti onnistuu vain uusilla, nykyistä nopeammilla ja joustavammilla mobiiliohjelmistojen tuotantomenetelmillä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.