Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Windows XP kiinnostaa

Japani ratsasi Microsoftin toimiston

26.2.2004 07:42 Japani teki keskiviikkona yllätystarkastuksen amerikkalaisen Microsoftin tiloihin Tokiossa. Viranomaiset selvittävät sitä, miten Microsoft toimittaa Windows XP-ohjelmistoja Japanissa myytyihin tietokoneisiin.

Kuten Yhdysvalloissa ja Euroopassa myös Japanissa paikallinen Fair Trade Commission eli kilpailuvirasto on kiinnostunut Microsoftin väitetystä monopoliasemasta.

Bloombergin mukaan Japanin virkakunta vaikenee ratsian tuloksista. Nimettömänä pysytellyt viranomainen kuitenkin vahvisti, että kyse on Windows XP:n monopoliepäilyistä.

Microsoft Japanin edustaja Kazushi Okabe sanoo viranomaisten käyneen toimistossa, mutta käynnin syytä Okabe ei tiennyt.

Japani on maailman kolmanneksi suurin pc-markkina, jossa myynnin arvioidaan tänä vuonna kasvavan 6,5 prosenttia 13,7 miljoonaan tietokoneeseen. Windows XP-käyttöjärjestelmää on myyty Japanissa vuoden 2001 marraskuusta lähtien.

Microsoft on maailman suurin ohjelmistoyhtiö, jonka monopolijuttu on juuri näinä viikkoina ratkaisuvaiheessa EU:n komission piirissä. Yhtiötä voi uhata miljardien eurojen sakko, jos se todetaan syylliseksi epäreiluun kilpailuun Euroopassa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.