Microsoft ponnistaa Aasiassa
1.3.2004 07:11 Ohjelmistoyhtiö Microsoft aikoo pudottaa kehitystyökalujensa hintoja Kiinassa ja muissa Aasian kehittyvissä maissa. Hintoja laskemalla Microsoft vastaa piraattien ja Linuxin kilpailuun.
Financial Timesin mukaan Microsoft ottaa nyt ensimmäistä kertaa hinnat aseeksi kilpailussa ohjelmistokehityksessä käytettyjen työkalujen markkinoista.
Hinnanalennus heijastaa myös Microsoftin jatkuvia vaikeuksia päästä kunnolla Kiinan markkinoille. Kiinassa myydyistä jopa 90 prosenttia ohjelmistoista on piraattikopioita.
Piraattiongelman lisäksi Microsoftia on Kiinassa haitannut se, että Kiinan hallitus on rohkaissut ohjelmistojen kehittäjiä suuntautumaan avoimen lähdekoodin Linuxiin tai vaihtoehtoisesti kehittämään omaa, kansallista käyttöjärjestelmää.
Microsoftin Aasian ja Kiinan johtaja Colin Png sanoo Financial Timesille, että yhtiön on turha mainostaa teknologista etumatkaansa, jos ohjelmistojen kehittäjät eivät saa tarvitsemiaan työkaluja käyttöönsä.
Microsoftin tärkein kehitystyökalu on Visualstudio.NET, joka toimii parilla tusinalla eri kielellä. Yhtiö alkaa tarjota tätä työkalua halvemmilla hinnoilla muun muassa Kiinan, Indonesian, Vietnamin ja Thaimaan markkinoilla parin seuraavan kuukauden aikana.
Visualstudio.NET:in hinnat alkavat 499 dollarista, mikä on monissa maissa osoittautunut liian kalliiksi, Png vahvistaa FT:lle.
Colin Png arvelee, että Microsoftilla on hallussaan noin kolmasosa ohjelmistojen kehitystyökalujen markkinoista Aasiassa. Hän uskoo myynnin kasvavan tänä vuonna kymmenen prosentin vauhtia eli hieman viime vuotista hitaammin.
Tutkimuslaitos IDC povaa vankkaa kasvua Aasian ohjelmistotyökalujen markkinoille lähivuosina. Markkinat kasvavat nykyisestä 340 miljoonasta dollarista 539 miljoonaan dollariin vuonna 2007, IDC arvioi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Yhdellä tunnuksella pohjoismaisiin korkeakouluihin
10.02.2009 Suomalaisten korkeakoulujen käyttäjätunnuksilla pääsee jatkossa käyttämään myös ulkomaisia palveluja. CSC luonnehtii hanketta ainutlaatuiseksi maailmassa.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi
-
172 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
31 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
20 e
HP Compaq 8200 Elite SFF (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
20 e
Lenovo ThinkStation D20 (Xeon E5640, 8 GB, 500 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













