HP tukevoittaa tarjontaansa pk-sektorille
23.3.2004 16:52 HP laajentaa pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattua Smart Office -ohjelmaansa. Alun perin syyskuussa 2003 julkistettu 750 miljoonan dollarin hanke auttaa pk-yrityksiä hyödyntämään tietotekniikkaa entistä paremmin.
HP sanoo auttavansa helppokäyttöisten, keskenään yhteensopivien laitteiden, kokonaisratkaisujen sekä rahoitus- ja tukipalvelujen kautta yrityksiä keskittymään oman liiketoimintansa pyörittämiseen.
Smart Office -ohjelma on HP:n maailmanlaajuinen hanke, joka jalkautetaan maatasolla lähelle yrittäjiä muun muassa kattavan kumppani- ja jälleenmyyjäverkoston kautta. PartnerOne-kumppaniohjelman yhtenä tavoitteena on kouluttaa kumppaneista ja jälleenmyyjistä osaajia, jotka ovat lähellä yrittäjiä ja auttavat heitä tekniikkahankinnoissa ja laitteiden käytössä.
HP auttaa pk-yrityksiä tietotekniikkapulmissa monin eri tavoin. Yrityksille on muun muassa paikallinen Internet-sivusto, josta löytyy tietoa eri tarpeisiin. Lisäksi HP on julkaissut pk-yritysten käyttöön helpot ohjeet langattoman lähiverkon rakentamiseen.
Laite- ja palvelutarjonta
HP:n mukaan sen kaikilla liiketoimintayksiköillä on erityisesti pk-yrityksille suunnattuja tuotteita ja palveluja. Tiistaina on muun muassa julkistettu useita tallennustuotteita, joiden avulla tallennusympäristöjen käyttö ja hallinta on entistä helpompaa ja edullisempaa.
Palvelimissa uusimmat pk-yrityksille suunnatut tuotteet ovat ultraohuet ja tilaa säästävät korttipalvelimet. Pk-yritykset saavat rakennettua turvallisen verkko- ja tulostusympäristön ottamalla käyttöön HP ProLiant ML110 -palvelimen ja Microsoft Windows Small Business Server 2003:n.
Yrityksille on koottu myös Smart Solutions -paketteja, joissa samassa paketissa toimitetaan laitteet, ohjelmistot, palvelut ja tuki.
Pc-tuotteissa uusimpia pk-yrittäjillekin sopivia malleja on äskettäin esitelty HP Compaq nx5000.
HP kehittää jatkuvasti uusia väriteknologioita keskittyen myös pk-yritysten tarpeisiin. Esimerkiksi uusi HP Designjet 100 plus sopii hyvin sisustussuunnittelu-, insinööri- ja arkkitehtitoimistoihin tai markkinointiosastoille, joilla on vaihteleva päivittäinen tulostustarve.
Monitoimilaitteet sopivat hyvin pientoimistoihin. Niillä voi tulostaa, faksata, kopioida ja skannata ja niiden tulostuslaatu on yhtä hyvä kuin erillisissä laitteissa.
HP:n myynti pk-sektorille on maailmanlaajuisesti 21 miljardia dollaria. IDC:n mukaan HP:n markkinaosuus EMEA-alueen pk-markkinoilla on kannettavissa ja pöytätietokoneissa 19,7 prosenttia, palvelimissa 39,9 prosenttia ja tallennusjärjestelmissä 31,1 prosenttia ja se on näillä kaikilla osa-alueilla markkinajohtaja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta
26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











