Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Päätös ei tyydytä

Microsoft vie EU-päätöksen käräjille

24.3.2004 17:46 Keskiviikkona peräti 497,2 miljoonan euron sakot ja tiukan toimintaohjeiston kontolleen saanut Microsoft Corporation aikoo valittaa päätöksestä Euroopan tuomioistuimeen Luxemburgissa, ilmoitti Microsoftin johtaja Brad Smith tuomion jälkeen.

Yhtiö vakuutti kuitenkin jatkavansa tiivistä yhteistyötä Euroopan komission ja EU-jäsenmaiden hallitusten kanssa, vaikka aikookin valittaa päätöksestä.

Microsoft olisi toimitusjohtaja Steve Ballmerin mukaan sallinut viime viikolla tekemänsä ehdotuksen mukaan kaikkien windows-käyttöjärjestelmällä varustettujen pc-koneiden sisältävän kolme muiden kuin Microsoftin valmistamaa mediasoitinta.

- Näin olisi jaeltu seuraavan kolmen vuoden aikana yli miljardi Microsoftin Media Playerin kanssa kilpailevaa mediasoitinta, Ballmer huomautti.

Yhtiö myös vakuutti lausunnossaan valmiuttaan tarjota ohjelmakoodiaan esteettömästi kilpailijoille.

Ballmerin mukaan yhtiö pyrki kovasti löytämään EU:n kanssa ratkaisun, joka olisi taannut myös Microsoftille mahdollisuuden kehittää tuotteitaan haluamallaan tavalla.

Hänen mukaansa Microsoft kunnioittaa komission päätöstä, vaikka yhtiön viime viikolla esittämä tarjous sisälsi kuluttajien kannalta paremman vaihtoehdon kuin komission päätös tuo tullessaan, Ballmer huomautti.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Nokia Siemens sulkee Espoon-tehtaan

10.02.2009 Nokia Siemens Networks sulkee tehtaansa Espoossa ja irtisanoo 559 työntekijää.

.