Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toimisto lähelle lentokenttää

CRF laajentaa Englannissa

1.4.2004 09:30 CRF Inc., vahvasti suomalaisperäinen yritys, joka on erikoistunut sähköisten potilaskertomusten ja terveystiedon keräämisen tuotteiden kehittämiseen, on laajentamassa Euroopan toimintaansa. Se on avannut uuden toimipisteen Lutonin lentokentän lähelle 30 kilometrin päähän Lontoosta.

Yrityksen mukaan uusi toimipiste tuo sen keskellä asiakaskuntaa, sillä lähistöllä sijaitsevat myös sellaiset yritykset kuin AstraZeneca, GSK, Roche, MSD, Wyeth, ja J & J, Allergan. Lisäksi lähistöltä löytyy Cambridgen, Oxfordin ja Nottinghamin yliopiston tutkimusyksiköitä.

CRF:llä on ollut myynti- ja markkinointitoimisto Lontoossa jo kolme vuotta. Lutonin toimisto omistautuu projektinhallintaan ja asiakaspalveluun.

Yhtiöllä, jonka takaa löytyy suomalaisia rahoittajia, on toimipisteet Helsingissä, Tukholmassa, Bostonin lähellä Walthamissa ja Kalifornian San Diegossa.

Maaliskuun 23. päivä nimitetty uusi toimitusjohtaja Pamela McNamara sanoo, että toimintansa alusta lähtien CRF on ollut globaali yritys, jonka juuret ovat Euroopassa. Hänen mukaansa millään toisella sähköisten potilaskertomusten toimittajalla ei ole vastaavaa paikallista tietotaitoa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.