Microsoft ja Sun sopivat patentti- ja kilpailukiistansa
5.4.2004 07:37 Microsoft Corporation maksaa Sun Microsystems Inc:lle kaikkiaan 1,6 miljardia dollaria päästäkseen eroon sitkeistä oikeudenkäynneistä. Summasta 900 dollarilla sammutetaan patentti- ja 700 miljoonalla kilpailunrajoittamissyytteet.
Korvausten lisäksi yhtiöt sopivat tiiviimmästä yhteistyöstä, tuotteiden yhteensopivuuden parantamisesta ja lisäksi ne sopivat olemaan syyttämättä toisiaan tässä asiasta.
Lisäksi yhtiöt maksavat jatkossa rojaltimaksuja toistensa teknologian käytöstä. Microsoftin välitön korvaussumma on 350 miljoonaa dollaria.
Microsoftin Sunille maksamat korvaukset ovat markkinoiden odotuksia kovemmat, mutta vastaavat silti Microsoftin vain kahden kuukauden kassavirtaa.
Hutera liitto
Sunin hallituksen puheenjohtajan, Scott McNealyn mukaan sopimus hyödyttää kumpaakin yhtiötä. Microsoftin toimitusjohtajan, Steve Ballmerin mukaan yhtiöt kilpailevat edelleenkin kovaa keskenään, mutta uusi sopimus tuo mukaan myös kuluttajia hyödyttävää yhteistyötä.
Yhtiöt ilmoittivat, etteivät ne aio tehdä ohjelmointikielistään yhteensopivia, vaikka lähentävätkin tuotteita keskenään. Sen sijaan esimerkiksi Sun aikoo laittaa palvelimiinsa tarrat windows-yhteensopivuudesta, vaikkei ryhdykään myymään windows-palvelimia.
Sopimus Sunin kanssa vapauttaa Microsoftin käyttämään vapaammin viime vuoden lopussa 53 miljardin dollarin arvoista kassaansa toiminnan laajentamiseen muun muassa yritysostoin.
Viime toukokuussa Microsoft maksoi Time Warner Inc:lle 750 miljoonaa dollaria sopiakseen tämän America Online -yksikköä koskevan kilpailunrajoittamissyytteen. Lisäksi yhtiö maksoi 1,6 miljardia dollaria sopiakseen vastaavat syytteet 10 Yhdysvaltain osavaltion kanssa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












