Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Elektroniikan tukkukaupiaat:

Digisovittimien myynnissä reipasta kasvua tammi-maaliskuussa

21.4.2004 09:13 Digisovittimien toimitukset lähtivät vauhtiin viime vuoden lopulla, ja
vauhti on jatkunut hyvänä myös vuonna 2004. Tammi-maaliskuussa toimitettiin kaupalle yhteensä 63 853 digisovitinta ja kasvua viime vuoden tammi-maaliskuusta oli 182 prosenttia, ilmenee Elektroniikan tukkukaupiaat ry:n tilastoista

Tukkukauppiaat arvioivat, että tänä vuonna digisovittimien toimitukset nousevat noin 500 000 laitteeseen.

Kodintekniikan kokonaistoimitukset kohosivat tammi-maaliskuussa
228 miljoonaan euroon ja olivat viime vuoden vastaavan akankohdan tasolla. Maaliskuussa toimitukset kasvoivat 15,5 prosenttia.

Tilastojen mukaan kulutuselektroniikan toimitukset kaupalle kasvoivat maaliskuussa 4,9 prosenttia viime vuoden maaliskuusta. Toimitusten arvo tammi-maaliskuussa oli 56,8 miljoonaa euroa ja miinusta tuli 8,8 prosenttia.

Lcd ja plasma kiinnostavat

Lcd- ja plasma –televisioiden menekki on tukkukauppaiden mukaan nyt huimassa kasvussa. Vuonna 2003 toimitettiin kauppoihin yhteensä 5 338 lcd- ja 1 532 plasma –televisiota. Tammi-maaliskuussa 2004 kauppoihin toimitettiin 2 249 lcd –televisiota ja kasvua viime vuoden vastaavasta ajankohdasta oli peräti 203 prosenttia.

Tammi-maaliskuussa 2004 toimitettiin yhteensä 477 plasmatelevisiota ja kasvua oli 74,7 prosenttia.

Televisiomarkkinoiden kokonaisarvo tammi-maaliskuussa oli 48 169 kappaletta ja 22,4 miljoonaa euroa. Laskua viime vuoden tammi-maaliskuusta oli 23,2 prosenttia .

Dvd–soitin yleistyy kotitalouksissa ja viime vuonna niitä toimitettiin
kauppoihin tammi-maaliskuussa yhteensä 18 239, mikä merkitsi laskua viime vuodesta 14,7 prosenttia.

Kotitietokoneiden toimitukset kaupalle kasvoivat tammi – maaliskuussa 15 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuusta. Euromääräiset markkinat kasvoivat 46,2 prosenttia .

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.