Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tapaus SCO varoitti

Torvalds ehdottaa tiiviimpää seurantaa Linuxin kehitykseen

24.5.2004 17:16 Linus Torvalds on esittänyt uudistuksia Linuxin ytimen kehitykseen. Tavoitteena on muun muassa, että kehittäjien olisi helpompi vastata kysymyksiin lähdekoodin omistuksesta. Jo olemassa olevan lähdekoodin tunnistusta ehdotukset eivät kuitenkaan avita.

Uutispalvelu IDG:n mukaan Torvalds lähetti lauantaina Linux-ydintä käsittelevälle postituslistalle ehdotuksen, jonka mukaan kehittäjät sertifioisivat, että näiden sisällyttämä koodi voidaan oikeutetusti sisällyttää kerneliin.

Torvalds haluaa myös, että kehittäjistä, jotka käsittelevät lähdekoodia, pidettäisiin paremmin lukua. Esimerkiksi ohjelmistoyhtiö SCO on esittänyt kysymyksiä lähdekoodin alkuperästä oikeudenkäynnissään IBM:ää vastaan ja esitellyt Linuxin koodipätkiä, joiden on väitetty olevan luvattomia.

SCO:n väitteiden vuoksi Linuxin koodia jouduttiin tarkistamaan esimerkiksi kaivamalla esiin yli kymmenen vuotta vanhoja postituslistoja, mikä ei Torvaldsin mukaan ollut hauskaa puuhaa. Tapaus on hänen mukaansa suuri vaikutin ehdotuksissa.

Uudistukset mukaan 2.7-ytimen kehitykseen

Torvaldsin ehdotukset ovat parhaillaan puheen alla kernelin kehittäjien keskuudessa ja ne saattavat ehtiä käyttöön ytimen version 2.7 kehitystä varten. Kokonaisuudessaan uudistukset lienevät käytössä muutaman kuukauden päästä, Torvalds veikkaa.

Toiveena on, että tarkempi ja dokumentoidumpi seuranta rauhoittaisi SCO-jutusta huolestuneita yritysjohtajia. Ehdotukset eivät kuitenkaan huomioi ytimeen jo sisällytetyn lähdekoodin alkuperää, mistä jotkut johtajat saattavat olla huolissaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.