Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Linux-palvelimet huimassa kasvussa

HP eteni EMEA:n palvelinmarkkinoilla

1.6.2004 11:14 Hewlett-Packard on yhä suurin palvelinten myyjä Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa eli EMEA-alueella. HP:n osuus on liki kolmannes kaikista tällä markkina-alueella myydyistä palvelimista.

Tiedot perustuvat Gartner Dataquestin tuoreisiin lukuihin. Gartnerin mukaan HP kasvatti alkuvuonna osuuttaan 2,9 prosenttiyksikköä viime vuoden viimeiseltä neljännekseltä ja ylsi EMEA-alueella 33,1 prosentin osuuteen.

HP:n kaula kasvoi kilpailjoihin nähden sekä edelliseen neljännekseen että vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Tammi-maaliskuussa EMEA:n alueella myytiin palvelimia yli neljän miljardin dollarin arvosta. Myynti oli suurin kolmeen vuoteen.

Linux-palvelinten markkinoilla EMEA:ssa HP:n osuus oli 39,1 prosenttia. Linux-markkinat kasvoivat viisi kertaa nopeammin kuin kokonaismarkkinat.

Windows-pohjaisten palvelinten markkinat kasvoivat alkuvuonna kolme kertaa nopeammin kuin kokonaismarkkinat. Tällä alueella HP:n osuus oli 45,2 prosenttia.

HP hallitsi myös Unix-maailman palvelinmarkkinoita EMEA:ssa 34,4 prosentin siivulla, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Hewlett-Packardin liikevaihto neljältä viimeiseltä vuosineljännekseltä on yhteensä 76,8 miljardia dollaria.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.