Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tutulta ostaneet myönteisimpiä

Tutkimus: Suoramyynti miellyttää suomalaisia

1.6.2004 10:27 Suomen suoramarkkinointiliiton markkinointipäällikkö Elina Oksanen-Ylikosken koordinoiman tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen on ostanut jonkin suoramyyntiyrityksen tuotteita vuoden sisällä. Naiset ovat innokkaampia ostajia kuin miehet ja myönteisimmin suoramyyntiin suhtautuivat alle 55-vuotiaat.

- Niistä, jotka eivät vielä olleet ostaneet, ostamista voisi harkita noin kaksi kuluttajaa kolmesta"?, Elina Oksanen-Ylikoski sanoo. Kansainväliseen hankkeeseen kuuluneessa tutkimuksessa Helsingin kauppakorkeakoulun opiskelijat haastattelivat noin 500 iän ja sukupuolen suhteen kokonaisväestöä edustavaa suomalaista kuluttajaa.

Tutkimuksen mukaan erityisesti naisten ja 35-54 –vuotiaiden suomalaisten mielestä parasta suoramyynnissä on ostamisen mukavuus. Erityisen positiivisesti suoramyyntiin suhtautuvat vastaajat, joilla on ostoista kokemuksia ja jotka olivat ostaneet tutulta myyjältä.

Oksanen-Ylikosken mukaan kriittisimmin suoramyyjien ominaisuuksia arvioivat itse myyjinä toimineet kuluttajat ja nuoremmat vastaajaryhmät.

SSML:n jäsenyritysten myynti kasvoi viime vuonna 16 prosenttia 82,5 miljoonaan euroon ja myyjien määrä 65 prosenttia lähes 70 000:een. Liitto uskoo, että positiivinen suhtautuminen on kasvun takana.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.