Sun avaa sydämensä - mutta milloin
3.6.2004 07:24 Palvelinyhtiö Sun Microsystems aikoo muuttaa tietokonejärjestelmiensä ohjelmistot kaikille avoimiksi tuotteiksi. Päätös kääntää Sunin strategian päälaelleen.
Sunin ilmoitusta pidetään yhtenä draamaattisimmista merkeistä siitä, miten teknologiayhtiöt joutuvat muuttamaan toimintapojaan kaikille avoimen Linuxin esiinmarssin edessä.
Sun on yksi eturivin yhtiöistä, joka on joutunut ahtaalle Linuxin suosion kasvaessa. Kuitenkin analyytikot uskovat, että samat paineet tulevat vaikuttamaan muidenkin tietokoneiden ja ohjelmistojen valmistajien toimiin. Sunin kanssa samassa veneessä istuu vielä myös Microsoft Windows-käyttöjärjestelmineen.
- Sunin ilmoitus voi olla viesti siitä, että kaupallisten käyttöjärjestelmien päivät ovat luetut, eräs analyytikko povaa Financial Timesille.
Ilmaiset ja kaikille avoimet käyttöjärjestelmät, kuten Linux, saavat kehitystukea suuresta joukosta vapaaehtoisia. Silti loppukäyttäjät maksavat teknologiayhtiölle järjestelmien testaamisesta, sovellusten kehittämisestä ja tukipalveluista.
Sunin johtaja Jonathan Schwartz sanoo toivovansa, että uuden avoimuuden myötä Sunin Solaris -käyttöjärjestelmä saa enemmän tukea yhä laajemmalta käyttäjäkunnalta. Näin on jo käynyt Sunin kehittämälle Java-ohjelmointikielelle, josta on tullut alan standardi.
Linuxin tavoin Sunin Solaris kuuluu Unix-maailmaan, jonka kehitti AT&T yli 30 vuotta sitten.
Useimpien hyvien uutisten tapaan myös Sunin ilmoituksessa on yksi pikku juttu, joka mutkistaa asioita. Sun ei suostu kertomaan sitä, milloin Solariksesta tulee avoimen koodin järjestelmä. Sun ei valota lisätietoja siitäkään, miten yhtiö aikoo järjestää kehitystyön ja tuotteiden jakelun.
Sunin bisnekset vastatuulessa
Sun on viime ajat joutunut toimimaan yhä kiristyvässä kilpailussa. Yhtiö on menettänyt markkinoitaan ja joutunut vähentämään henkilöstöään.
Alkuviikolla Sun julkisti laajan yhteistyösopimuksen japanilaisen Fujitsun kanssa. Yhtiöt kehittävät yhteisiä palvelintuotteita, joiden avulla ne hakevat takaisin menettämiään markkinoita ja säästävät kustannuksissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi












