XP:n kakkospäivitys suomalaisille syksyllä
3.6.2004 14:52 Windows XP:n tietoturvaa lisäävä kakkospäivitys tulee englanninmieleisenä markkinoille elo-syyskuussa ja suomenkielisenä syksyllä, kertoo Microsoft Oy:n ykkösasiantuntija tietoturva-asioissa Kimmo Bergius.
Päivityksen myötä Microsoftin näkökulma haavoittuvuuksiin muuttuu. Vielä nyt yhtiö toimii reaktiivisesti tietoturvaan. Ensin odotetaan, mitä tapahtuu ja tehdään paikkaus vasta sen jälkeen.
Microsoftin näkemyksen mukaan haavoittuvuuksia ja korjauksia on edelleen liikaa, ja aukkojen hyödyntämisen aikaikkuna lyhenee. Pelkkä reagointi ei Bergiuksen mukaan riitä. Tarvitaan uutta ajattelua.
Bergiuksen mukaan yhtiön tavoitteena on päivityksen myötä proaktiivinen tietoturva, jossa korostetaan eristystä ja ennaltaehkäisyä. Lähtökohtana on, että tietoturva on aktiivista riskienhallintaa.
XP:n kakkospäivitys on tällä hetkellä Release Candidate –tilassa kehityspöydillä eli loppumetrit alkavat jo näkyä. Uudistus tuo tullessaan tiukennetun palomuurin hyökkäyksien varalta ja eston ponnahdusikkunoille sekä muulle aktiiviselle sisällölle internetissä. Päivitys pitää myös silmällä virustorjuntaohjelmaa ja huomauttaa, jos sitä ei ole tai versio on vanhentunut.
Päivitys tuo ohjauspaneeliin tietoturvakeskuksen, jossa voi säädellä palomuuria, virustorjuntaa ja Windowsin päivitystä.
Tuotekehitykseen lisäturvaa
Haavoittuvuudet ja hyökkäykset ovat aiheuttaneet muutoksia Microsoftin tuotekehitykseen.
Bergiuksen mukaan nyt tietoturva on etusijalla jo ominaisuuksia ja arkkitehtuuria suunniteltaessa.
Jokainen Microsoftin tuotekehitysryhmä miettii uhkamalleja, joiden avulla varmistetaan yhtiön mukaan, että riskit ja niiden minimoiminen otetaan huomioon ennen koodin kirjoittamista.
Microsoft on myös kehittänyt työkaluja , joilla etsitään virheitä ja ongelmia itse koodista. Lisäksi erillisissä sisäisissä tietoturvatarkistuksissa voidaan kehitystyö kokonaan keskeyttää. Valmiin tuotteen auditointivaiheessa kartoitetaan edelleen riskejä, ja testataan koodin pitävyyttä ulkoisissa ja sisäisissä tietomurtotilanteissa.
Longhorn-palvelinversiot kehiin 2007
Microsoft on järjestänyt palvelinpalikoitaan uuteen järjestykseen. Sen mukaan kokonaan uusia versioita tehdään neljän vuoden välein ja isompia päivityksiä joka toinen vuosi.
Seuraavan sukupolven Longhorn-palvelinversiolle saatiin myös ajankohta. Se tulee kehiin vuonna 2007.
Longhornin palvelinversio, tulee beetavaiheeseen ensi vuonna. Samaan aikaan markkinoille saadaan Windows Server 2003:sta päivitys, joka tunnetaan koodinimellä R2.
30 000 palvelimessa Windows Server 2003
Microsoftin palvelinohjelmistoista Suomessa vastaava johtaja Eero Noroviita korostaa, että Windows-palvelinohjelmiston uusin versio on lisensioitu maassamme noin 30 000 palvelimelle. Hänen mukaansa yhtiön palvelinliiketoiminta on lisäksi voimakkaassa kasvussa Suomessa.
- Liian paljon on kuitenkin Suomessa vanhoissa versioissa, mikä voi vaikeuttaa suomalaisten kilpailuasetelmaa. Nyt pitäisi korkeaa osaamista edelleen parantaa ja siirtyä askel eteenpäin kustannustehokkuudessa.
Microsoft pääsee vuodenvaihteen tienoilla tuomaan 64-bittisillä laajennuksilla varustetun palvelinversion AMD:n Oteroneille ja tulevilla Intelin Xeon EM64T-suorittimille. Sama tuote sopii molemmille suoritinarkkitehtuureille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi











