Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Edessä pitkä riita

Microsoft jätti valituksensa EU-tuomiosta

9.6.2004 07:14 Ohjlemistoyhtiö Microsoft jätti kauan odotetun valituksensa EU:n komission monopolipäätöksestä tiistaina. Microsoft aikoo myöhemmin hakea valitystuomioistuimelta myös EU:n määräysten täytäänpanokieltoa.

Kiista komission Microsoftille esittämien vaatimusten täytäntöönpanosta ratkennee muutamassa kuukaudessa. Sen sijaan kamppailu itse pääasiasta eli väittely Microsoftin määräävästä markkina-asemasta voi jatkua jopa 5-6 vuoden ajan, Financial Times kirjoittaa.

Komission äskettäinen Microsoft-päätös on EU:n kilpailukomissaarin Mario Montin uran kohokohta. Samalla päätös panee EU:n ja sitä tukevat kansalliset hallitukset vastakkain Yhdysvaltain ja sen kauppapoliittisten etujen kanssa.

Alkuviikolla Yhdysvaltain hallitus arvosteli komissiota ja sen tapaa hoitaa Microsoftin asiaa. Arvostelu luettiin tueksi oregonilaisyhtiölle tämän asian herkimmässä vaiheessa eli valituksen valmistelun aikana.

Oikeudessa pelataan korkeilla panoksilla

Microsoftilla on joka tapauksessa kiistassa paljon pelissä. Ensinnäkin yhtiötä uhkaa lähes puolen miljardin euron sakkorangaistus. Vieläkin kauaskantoisempia vaikutuksia voi olla komission vaatimuksella, jonka mukaan yhtiön pitää erottaa MediaPlayer -soittimensa Windows -käyttöjärjestelmästä.

Microsoft on valittanut, että tällaiset vaatimukset vaikeuttavat yhtiöiden kykyä kehittää uutta teknologiaa ja tuoda uusia tuotteita markkinoille. Komissio loukkaa myös yhtiön tekijänoikeuksia, Microsoft sanoo.

- Komissio on päätöksellään asettanut uudet juridiset kehykset, jotka muuttavat merkittävästi yritysten intoa investoida tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tätä kautta vaikutukset ulottuvat myös talouden kasvuun, Microsoft toteaa valituksessaan Euroopan yhteisöjen Luxemburgin kokoontuvalle välitystuomioistuimelle.

Microsoftin toimintatavoista ovat kilpailuviranomaisille valittaneet yhtiön kilpailijat Sun Microsystems ja RealNetworks.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.