Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Houkuttelevuus HP:n silmissä

HP:n Paukku: Suomen teknologiamaine mureni

10.6.2004 14:58 Suomen teknologiamaine on murentunut yhdysvaltalaisessa it-alan suuryrityksessä Hewlett-Packardissa. Yhtiö ei enää tähyile Suomen suuntaan mobiliteetin esikuvia etsiessään. Suomi ei enää ole johtava tietoyhteiskuntamaa, toimitusjohtaja Paul Paukku jyrisee.

Hewlett-Packard Oy:n toimitusjohtaja Paul Paukun mukaan pääjohtaja Carly Fiorina ei tällä hetkellä katsoisi Suomeen päin, jos hänen nyt pitäisi etsiä paikka mobiiliratkaisuja kehittävälle innovaatiokeskukselle, Basaarille.

- Fiorina ei antaisi Basaaria Suomeen tällä tietämyksellä, vaan valitsisi Aasiasta esimerkiksi Etelä-Korean. Suomi ei vain ole johtava tietoyhteiskuntamaa, jollainen se oli vielä vuonna 1999, kun Basaaria koskeva sijoituspäätös tehtiin.

Hän viittaa myös maan hallituksen tekemisin Suomen johtamisessa tietoyhteiskuntaan. Toimitusjohtaja toteaa, että hallituksen siunaama, vuoteen 2008 ulottuva ohjelma on keskinkertainen tavoitteiltaan, jotka saavutettiin keskeisiltä osiltaan Etelä-Koreassa jo viime vuonna.

Sääntely rusentaa hengiltä

- Täällä rusennetaan sääntelyllä muun muassa operaattorit hengiltä, eikä yhteiskunnan keskeistä infraa kehitetä liiketoiminnan kannalta. Myös paljon puhuttu eGovernment on Suomessa yhä lasten kengissä.

- Valtiovallan pitäisi luoda myönteinen mahdollistava ilmapiiri, jossa hankinnat tehtäisiin normaaleiden liiketoimintaperiaatteiden mukaan, Paukku vaatii.

Hänen mielestään laajakaistaa ei pidä vetää heti asumattomaan Kainuun korpeen, vaan verkottaa isot asutuskeskukset ja varmistaa sisältöpalvelut, joilla saadaan yleisön mielenkiinto heräämään.

Paukku toistaa tietotekniikka-alan ykkösmiesten huolen sosiaali- ja terveysjärjestelmien keskeneräisyydestä, joka koskee esimerkiksi potilastietojen hyödyntämistä verkon yli.

Hän huomauttaa, että tilanne ei voi johtua tietojärjestelmien puutteesta.

- HP:lla on kaikki palikat paikallaan julkisen vallan tietojärjestelmien yhtenäistämisessä ja kehittämisessä.

Verohelpotuksia laitehankinnoille

Paukun mukaan muun muassa Ruotsi ja Tanska ovat askeleen edellä Suomen tietoyhteiskuntakuvioita, koska ne järjestivät esimerkiksi pc-laitteiden ostoille verohelpotuksia, kun ne hoidettiin yritysten kautta henkilöstöhankintoina.

- Suomen hallitus kyllä puhuu tietoyhteiskunnasta, mutta ei itse halua tehdä juuri mitään sen edistämiseksi. Suomeen tarvittaisiin vastaavanlainen yksityistalouksien laitehankintoja koskeva verohelpotuspaketti. Siinä käyttäjä voisi kuolettaa hankintansa arvon kolmessa vuodessa verotuksen kautta.

Toimitusjohtajan mukaan tällaiseen pakettiin kuuluisivat tietokone, tulostin ja ohjelmat.

- Malli loisi selvästi lisää kysyntää. Tällä hetkellä kodeissa olevat pc:t ovat varsin vaatimattomia ja kanta vanhaa. Tietokoneet pitäisi vaihtaa joka kolmas vuosi.

Suomen HP edennyt kaikilla alueilla

Paukun mukaan Suomen HP on edennyt kaikilla alueilla marras-huhtikuussa. Myös katepuolella yhtiö on tavoitteissaan, toimitusjohtaja korostaa.

- Emme tarvitse nyt kululeikkauksia. Vaikka laitemarkkinoilla arvo ei nouse, me pärjäämme hyvin.

Hän selvittää, että HP:n palvelubisnes on ollut alkuvuoden runsaan 20 prosentin kasvussa. Paukku listaa myös, että Suomessa HP on saanut x86-palvelinmarkkinoilla 51 prosentin markkinaosuuden, unix-palvelimissa 73 prosenttia ja tallennusjärjestelmissä 75 prosenttia.

- Intel-palvelimissa osuutemme on suurempi kuin HP ja Compaq yhteensä ennen fuusiota, mikä on iso saavutus meille.

Suomen HP sai viime vuoden tilikaudella kokoon 670 miljoonaa euroa. Liikevaihto olisi alkaneella toimikaudella ollut ilman halpaa dollaria 12 prosentin kasvussa, mutta valuuttaoikaisujen jälkeen myyntilisäys euroissa jämähti nollan tuntumaan, Paukku kertoo.

Palveluliiketoiminta kasvussa

Toimitusjohtajan mukaan palveluliiketoiminta haukkaa Suomen HP:n liiketoiminnasta noin viidesosan. Rahassa mitattuna se yltää 170 miljoonaan euroon vuodessa.

- Olemme itse ulkoistaneet kaiken, mikä ei ole ydinliiketoimintaamme. Olemme pistäneet pois esimerkiksi vastaanoton, puhelinvaihteen, rakennukset ja autot. Näin pääsemme edistämään täysillä ydinliiketoimintaamme eli it-tuotteita ja -palveluita.

Paukku toteaa, että saman tilanteen ovat huomanneet muutkin yritykset, ja ict-infran ulkoistamisessa on monta peluria mukana.

- Esimerkiksi WM-data Novo tulee mukaan sovellustensa kautta ja IBM ja HP teknologioidensa kautta.

Paukun mukaan ulkoistushankkeen pitää olla prosessina piinkova. Mitään turhia lupauksia ei saa esittää.

- Hypen varaan ei voi rakentaa mitään. Se on nähty.

Hän toteaa, että HP:n isoimmista asiakkaista 70 prosenttia on jo osittain ulkoistanut ict-toimintaansa tai harkitsee sitä.

HP:lle on ulkoitushankkeiden kautta tullut vajaat 400 työntekijää, ja Paukku selvittää selvästi ylpeänä että ketään ei ole irtisanottu. Yhtiön ulkoistushaavissa on kaikkiaan noin 30 yritystä.

Kuluttajaliiketoiminta nyt tähtäimessä

HP on satsannut lujasti kuluttajatuotteisiin ja -ratkaisuihin. Mukana on muun muassa pc-laitteita, kirjoittimia, skannereita ja kameroita.

Paukun mukaan kuluttajaliiketoiminta on samankokoista kuin palveluissa. Sen liikevaihto on noin 170 miljoonaa euroa vuositasolla Nyt toimitusjohtajan mukaan on tarkoitus hyökätä kuluttajatuotteilla ihmisten olohuoneisiin.

Aseeksi tähän on kehitetty media-pc, jonka avulla voidaan katsoa televisiota, kuunnella radiota, tallentaa ja muokata mediatiedostoja ja hoitaa yhteydet internetin suuntaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.