Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Huolia Microsoftille

München voi valita Linuxin

15.6.2004 08:53 Baijerilainen Münchenin kaupunki harkitsee 14 000 työasemansa käyttöjärjestelmän muuttamista Linus-pohjaiseksi. Päätös on ankara isku Microsoftille ja sen Windows -käyttöjärjestelmälle.

Bloombergin mukaan Münchenin 82-jäseninen kaupunginvaltuusto päättää it-asiasta keskiviikkona. Kaupunki kuuluu Microsoftin suurimpien julkisen hallinnon asiakkaiden joukkoon Euroopassa.

Nyt valmisteilla oleva loikkaus on niin ikään tähän mennessä suurin yksittäinen voitto avoimen käyttöjärjestelmän Linuxille, Pacific Crestin analyytikko Brendan Barnicle arvioi.

Viime vuonna Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer tarjosi yhtiön julkisen hallinnon asiakkaille alennuksia pitääkseen nämä ruodussa Linuxin kilpailua vastaan, Bloomberg kirjoittaa. Microsoftilla on Euroopan julkisella sektorilla liki 95 prosentin markkinaosuus.

Toisaalta Linux-käyttöjärjestelmällä varustetut tietokoneet ovat edenneet viime aikoina alhaisesta lähtötasostaan huolimatta vilkkaalla vauhdilla. Viime vuonna näiden tomitukset kaksinkertaistuivat Euroopassa.

Münchenin tapauksessa kaupunki hakee säästöjä, sillä Linux on ilmainen, kaikille avoin käyttöjärjestelmä, jonka kanssa Microsoftin Windowsin on Ballmerin alennuksista huolimatta hankala kilpailla.

Iso sininen haistaa bisnestä

Münchenin pormestari Christian Ude on sanonut, että hän haluaa Linuxin mahdollisella valinnalla edistää kilpailua tietotekniikka-allalla.

Windowsin vaihdos Linuxiin on niin merkittävä, että maailman suurin tietokoneyhtiö IBM on lähettänyt ilmaiseksi peräti kymmenen asentajaa kuuden kuukauden ajaksi Müncheniin valmistelemaan tehtävää.

Toisaalta monet muut saksalaiskaupungit, kuten Frankfurt, ovat sanoneet pysyvänsä Microsoftin leirissä. Myös Münchemin opetustoimi osti vielä viime helmikuussa 28 000 Windows-ohjelmaa kaupungin kouluihin, Microsoft muistuttaa.

Viime vuonna Microsoft tahkosi 32 prosenttia 32,2 miljardin dollarin myynnistään juuri Windowsin avulla. Windows-tuotteiden voittomarginaali oli käsittämättömän korkea eli 82 prosenttia. Samaan aikaan Microsoftin Office-tuotteiden marginaali oli 76 prosenttia.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.