Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Julkisen sektorin alijäämä kuriin

Ranska availee ovia avoimelle koodille

21.6.2004 11:05 Ranska antaa vaihtoehtoisille ohjelmistotaloille mahdollisuuden voittaa bisnestä Microsoftilta. Uutistoimisto Reutersin mukaan kyseessä on pioneerimainen hanke haastaa yhdysvaltalaisjätti julkisella sektorilla.

Ranska hakee avoimilla ohjelmilla mittavia säästöjä: julkisen sektorin alijäämä on tänä vuonna ylittämässä EU:n asettaman rajan jo kolmatta vuotta peräkkäin.

Julkishallintoministeri Renaud Dutreil kertoi Reutersille, että Ranska sovittaa avointa lähdekoodia osaan lähes miljoonasta valtion tietokoneestaan.

"Emme ole aloittamassa sotaa Microsoftia tai yhdysvaltalaisia yrityksiä vastaan ohjelmistosektorilla. Microsoftin on kuitenkin palattava yhdeksi toimittajaksi muiden joukkoon", Dutreil tähdentää.

Ministeri arvioi, että valtion ohjelmistolasku on mahdollista vähintäänkin puolittaa. Hänestä muun muassa Linux, Openoffice, Mozilla, Apache, Mysql ja Evolution ovat varsin uskottavia pelureita.

Microsoft aikoo todistaa Ranskan hallitukselle, että se pystyy tarjoamaan softaa kilpailukykyiseen hintaan.

Viime viikolla Microsoft kärsi kaksi tappiota Euroopassa, kun Norjan toiseksi suurin kaupunki Bergen sekä München päättivät siirtyä suosimaan Linuxia.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.