Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteisiä pelisääntöjä hierottiin

Elektroniikkafirmat ajavat yhteensopivuutta laitteisiin

24.6.2004 15:05 Tietokone- ja elektroniikkayritysten yhteenliittymä on sopinut linjauksista laitteiden rakentamiseksi niin, että ne kykenevät jakamaan elokuvia, musiikkia ja muuta mediaa keskenään.

Digital Living Network Allianceen kuuluu 145 yhtiötä, joiden joukossa ovat muun muassa Sony, Intel, Nokia ja Microsoft. Ryhmittymä totesi kuitenkin, että edessä on vielä paljon suurempia haasteita ennen kuin kuluttajat voivat luoda, hallita ja jakaa sisältöä joka laitteella.

Yritysten pitää muun muassa sopia, kuinka digitaalista sisältöä suojataan varkauksilta, uutistoimisto Reuters kertoo. Monet yhtiöt ovat kehittäneet omat drm-teknologiansa (digital rights management), jotka eivät tue toisiaan.

Jos drm:stä päästään sopuun, pitää valmistajien todennäköisesti neuvotella bisneksiään uusiksi levy-yhtiöiden ja elokuvastudioiden kanssa, jotta sisältöä voisi jakaa useamman laitteen kesken ja muuntaa eri formaatteihin, Reuters kertoo.

Liittymä löysi yhteisen sävelen muun muassa ääni-, ja videostandardien osalta. Määritysten mukaiset tuotteet merkitään logolla, joka kertoo laitteen toimivan muiden sertifioitujen vempainten kanssa. Ensimmäiset tällaiset laitteet saattavat ennättää myyntiin vuoden lopulla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.