Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Patenttikiistojen sarja Japanissa jatkuu

Ex-työntekijä nyhtää Sharpilta rahaa lcd-patentista

1.7.2004 10:47 Sharpin eläkkeelle jäänyt työntekijä on haastanut entisen työnantajansa oikeuteen. Miehen mukaan Sharp käyttää lcd-näytöissään hänen kehittämäänsä tekniikkaa, joka parantaa näyttöjen suorituskykyä ja samalla pienentää kustannuksia ja virrankulutusta.

Yli 60-vuotias ex-suunnittelija vaatii korvauksena 3,8 miljoonaa euroa. Hän korostaa syytteessä saaneensa eläkkeelle jäädessään vain 5800 euron palkkion ylimääräisestä työstään. Väitteen mukaan Sharp kerännee hänen työhönsä perustuvista patenteista 725 miljoonan euron voitot ennen vuonna 2009 tapahtuvaa patenttien raukeamista.

Japanissa on viime aikoina nostettu useita syytteitä, jotka koskevat patenttioikeuksien siirtymistä työntekijöiltä yrityksille. Maaliskuussa flash-muistin keksijä nosti syytteen Toshibaa vastaan vaatien 7,6 miljoonan euron korvauksia.

Tammikuussa japanilainen tuomioistuin määräsi Nichia-yhtiön maksamaan peräti 151 miljoonaa euroa led-tekniikan keksijälle.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.