Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kasvuennustetta suuremmaksi

Sirukehittäjä takoo vahvaa kasvua kamerakännyillä

6.7.2004 16:02 Taiwanilainen digitaalikameroiden sirujen kehittäjä Pixart Imaging viisinkertaisti liikevaihtonsa viime vuonna. Nyt kamerakännyjen vahva myynti on saanut Pixartin romuttamaan aiemmat tämän vuoden tulosennusteensa.

- Teimme viime vuonna 5,3 miljoonan dollarin liikevaihdon ja tänä vuonna oli tarkoitus päästä 7,1 miljardiin. Tammi-toukokuun perusteella liikevaihto kasvaa enemmän, kertoi Pixartin hallituksen puheenjohtaja Sen Huang uutistoimisto Reutersille.

Huangin usko kasvuun on samoilla linjoilla Seiko Epsonin kanssa, joka nosti eilen tulosodotuksiaan 35 prosentilla kännykkänäyttöjensä vahvan myynnin vuoksi.

Näkymien myötä Pixart aikoo käynnistää keskeytyneen pörssiin listautumisensa uudelleen Taiwanissa ennen vuodenvaihdetta.

Taiwanilaiselle United Microelectronicsille tuotantonsa ulkoistanut Pixart on maailman neljänneksi suurin CMOS-sensoreiden valmistaja.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.