Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tasavertaisessa vertailutilanteessa pitää suosia opensourcea

Malesian hallitus siirtymässä avoimeen lähdekoodiin

19.7.2004 15:14 Malesian julkisen sektorin Open Source Software Masterplanin mukaan kaikissa hallituksen teknologiahankinnoissa avoin lähdekoodi asetetaan suljettujen ratkaisujen edelle. Vahvasta sitoutumisesta opensourceen kertoo myös se, että ossm-suunnitelman mukaan muun muassa laitteistohankinnoissa pitäisi tukea laiteratkaisuja, jotka suosivat opensourcea.

The Star Onlinen mukaan Malesian ossm-suunnitelma on ollut sekä malesialaisille että ulkomaalaisille Malesian valtion ict-toimittajille suuri puheenaihe. Suunnitelman päämääriin kuuluu hallintakulujen pienentäminen ja kasvava valinnanvapaus julkisella sektorilla sekä digitaalisen jakautumisen vähentäminen.

Suunnitelman mukaan opensource-hankintojen tulisi perustua hankittavan ratkaisun ansioihin, rahalliseen arvoon, läpinäkyvyyteen, tietoturvallisuuteen sekä yhteensopivuuteen. Tilanteissa, joissa suljettu ja avoin ratkaisu ovat tasavertaisia, suositellaan valitsemaan opensource-ratkaisu.

Ossm-suunnitelman lyhyen ajan välittömiä vaikutuksia ovat muun muassa se, että kuusikymmentä prosenttia hankittavasta laitteistoista täytyy toimia myös opensource-käyttöjärjestelmillä, kolmanneksen koneista pitää pystyä tarjoamaan avoimeen lähdekoodiin perustuvat toimistoratkaisut, kuten sähköpostin sekä dns- ja välityspalvelimet, ja että kaksikymmentä prosenttia koulujen tietokoneluokista toimii opensource-ohjelmistoilla.

Malesiassa on tavoitteena saada kaikki edellämainittu aikaiseksi vuoden 2005 aikana. Ossm-suunnitelman on kehittänyt maan valtion it- ja internet-komitea (GITIC). Suunnitelma hyväksyttiin helmikuussa 2004.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.