Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuomari hylkäsi valtaosan kanteista

SCO tyytyväinen DaimlerChrysler-jutun lopputulokseen

23.7.2004 11:26 SCO Group sanoo saaneensa mitä halusikin irti DaimlerChrysleristä, joka on aikailustaan huolimatta osoittanut SCO:lle, ettei riko 1990 solmittua Unix-lisenssisopimusta.

Yhdysvaltalainen tuomari hylkäsi keskiviikkona valtaosan SCO:n esittämistä haastekohdista, joissa muun muassa väitettiin DaimlerChryslerin rikkovan vanhaa Unix-lisenssisopimusta.

SCO saa jatkaa halutessaan käräjöintiään väitteellään, jonka mukaan DaimlerChrysler ei vastannut yhtiön sertifiointivaatimukseen riittävän nopeasti.

SCO julkaisi torstaina tiedotteen, jossa yhtiö sanoo olevansa tyytyväinen juttuun kokonaisuudessaan, Sydney Morning Herald kertoo.

DaimlerChrysler vastasi lopulta

DaimlerChrysler todisti SCO:n mukaan oikeustoimien aloittamisen jälkeen, ettei se riko vanhan lisenssisopimuksen ehtoja. Tiedotteessaan SCO kertoo tämän olleen oikeustoimien alkuperäinen tarkoituskin.

- Suurin osa lisenssin haltijoista vastasi pitävänsä kiinni ehdoista edelleen. SCO ei saanut vastausta DaimlerChrysleriltä. Useiden sertifiointipyyntöjen jälkeen vastausta ei edelleenkään kuulunut, joten SCO aloitti oikeustoimet DaimlerChrysleriä vastaan marraskuussa 2004, yhtiö selitti tapahtumien kulkua.

Yhtiö lähetti vastaavan sertifiointipyynnön yli 1 000 Unix-lisenssin haltijalle.

Unix-oikeudet yhtiö osti Novellilta vuonna 1995.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.