Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Todenmukainen testiympäristö

IBM pystyttänyt rfid-testikeskuksen Ruotsiin

2.8.2004 14:35 Heinäkuun alussa Ranskaan avatulle IBM:n eurooppalaiselle rfid- testikeskukselle on perustettu sisaryksikkö Pohjolaan. Ruotsin Västeråsiin sijoitetun keskuksen myötä IBM tarjoaa paikallisille teollisuuden ja kaupan alan asiakkaille rfid-ratkaisujen suunnittelu- ja testauspalveluja entistä lähempänä.

IBM:n pohjoismaisessa rfid-keskuksessa asiakkaiden käyttöön on varattu testiympäristö, joka käsittää erilaisia rfid-siruja, siruilla varustettuja tuotteita, sirulukijoita sekä tietojen käsittelyyn tarvittavat it-taustajärjestelmät.

Keskuksessa voidaan järjestää erilaisia tekniikkademonstraatioita tai asiakas voi käyttää tiloja omien sovellustensa, tuotteidensa sekä tiedonkeruu- ja välitysjärjestelmiensä testaamiseen.

- Olemme havainneet Pohjoismaissa niin vähittäiskaupan kuin kappaletavara- ja lääketeollisuudenkin yritysten olevan kiinnostuneita radiotunnistetekniikkaan liittyvistä mahdollisuuksista, kertoo IBM:n langattomien ja sulautettujen yritysratkaisujen alueellisesta myynnistä vastaava johtaja Torbjörn Chami.

- Koska laajojen kokonaisratkaisujen toteutus voi toisinaan olla teknisesti haasteellista, järjestelmiä on hyvä ensin kokeilla tuotantoympäristöstä erillään olevassa mutta tarkoin alkuperäisten kaltaisiksi luoduissa olosuhteissa, jatkaa Chami.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.