Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Viides maa, joka rikkoo rajapyykin

Etelä-Koreassa 30 miljoonaa nettikansalaista

10.8.2004 15:20 Etelä-Korean viestintäministeriön arvion mukaan sen kansalaisista kolmekymmentä miljoonaa käyttää säännöllisesti internetiä. Puolivuosittaisessa tutkimuksessa haastateltiin yli 17 tuhatta kansalaista seitsemästä tuhannesta taloudesta. 6-29 vuoden ikäisistä yli 95 prosenttia käyttää nettiä tunnin kuukaudessa.

Etelä-Korean lisäksi aikaisemmin kolmenkymmenen miljoonan netinkäyttäjän rajapyykin ovat rikkoneet ainoastaan Yhdysvallat, Kiina, Japani ja Saksa.

Maassa netinkäyttö on ollut mahdollista vuodesta 1994 saakka. Vuonna 1999 maassa oli jo kymmenen miljoonaa netin käyttäjää. Vuonna 2001 luku tuplaantui.

Tutkimuksessa nettikansalaiseksi laskettiin kuusivuotias tai vanhempi, joka käyttää nettiä vähintään tunnin kuukaudessa. Keskiverto korealainen käyttää netistä 11,5 tuntia.

Kokonaisuudessa miehistä nettiä käyttää maassa kolme neljäsosaa, kun taas naisista vain kaksi kolmasosaa hyödynsi tiedon valtatietä.

Maaseudulla alle puolet käyttävät nettiä. Urbaanialueilla yleinen käyttöaste on seitsemänkymmenen prosentin tienoilla, kertoo The Korea Times.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.