IBM:n sopimus katkolla Pori Jazzissa
Sisäministeriön Pertti Luukkonen (vasemmalla) ja IBM:n Jarmo Westergård
12.8.2004 11:06 Suomen IBM:n ja Novon sponsorisopimus Pori Jazzin kanssa raukesi tänä kesänä WM-datan tekemän yritysoston seurauksena. Sadat vieraat hoidettiin heinäkuussa sopimuksettomasta tilasta huolimatta, mutta ensi vuotta varten kaikki on katkolla, kertoo markkinointijohtaja Jarmo Westergård IBM Oy:stä.
Myös sopimukseen liittyvä laitetoimitus jazzeille, 90-100 pc:tä jäi tekemättä. Jazzin tietokoneet hankittiin sen sijaan paikallisista kouluista.
IBM:llä oli Porissa tänä kesänä yhdessä jälleenmyyjien kanssa noin 400 vierasta. Myös muut it-yritykset toivat asiakkaitaan kuuntelemaan jazzia Kirjurinluodolle.
Jazz kiinnostaa ict-yrityksiä. Tänä vuonna IBM:n lisäsi virallisina kumppaneina olivat WM-data, Xerox, Satakunnan Puhelin, DNA, Club Nokia ja WES. Kaikkiaan jazzeja sponsoroi yli 30 yhtiötä.
Porilainen Westergård aloitti asiakkaiden tuomisen jazzeille jo 1980-luvulla edesmenneen VTKK:n merkeissä. Hän arvioi, että työasioita puhutaan 30 prosenttia yhdessäoloajasta, mutta pääosassa on kuitenkin viihtyminen ja elämysten hankkiminen.
Hän toivoo, että Pori Jazz ka IBM pääsevät tekemään uuden sopimuksen, mutta haastatteluhetkellä pallo oli Pori Jazzilla.
?Vaikka päätös olisi kielteinen, jatkan omien avainasiakkaitteni tuomista jazzeille. Jokainen, joka on täällä käynyt, haluaa tulla uudestaan seuraavana vuotena.?
Kallista lystiä
Sekä Westergård että hänen vieraansa, sisäministeriön ylitarkastaja Pertti Luukkonen pitävät nykyistä Porin jazzorganisaatiota liian ahneena. Liput on hinnoiteltu pilviin, ja hintavin asiakaspaketti maksoi tuhat euroa vierasta kohden.
?Emme käyttäneet nyt etukäteen sovittuja VIP-paketteja. Halvemmalla pääsee hoitamalla asiat itse. Perillä kaavaan kuuluu, että syönnin jälkeen organisaatio kertoo kuulumisensa. Sitten vuorossa on sulautuminen Kirjurin tunnelmiin,? Westergård huomauttaa.
Jo 20 vuotta jazzeilla käynyt Luukkonen on läpikäynyt sponsoriyritykset. Mukana ovat IBM:n lisäksi olleet esimerkiksi Sonera, Radiolinja DNA ja Satakunnan Puhelin.
Luukkosen mukaan konserttilippujen kalleus on selvä ongelma myös tavallisille musiikinharrastajille.
?40-60 euron lippuhinnoilla ei nelihenkiselle perheelle jää paljon syömiseen ja juomiseen. Miksi Pori Jazz ei edes järjestäisi opiskelijalippuja nuoria varten. Sillä turvattaisiin myös tulevat festivaalivieraat,? ylitarkastaja toteaa.
70 000 lippua myytiin
Pori Jazz festivaalille myytiin kaikkiaan noin 70 000 lippua. Festivaalin taloudellinen lopputulos selviää syksyllä, kun lopulliset kulut on laskettu, sillä lisäkustannuksia on aiheutunut muun muassa. artistien muuttuneista lentojärjestelyistä.
Kirjurinluodon ulkoilmakonsertteihin myytiin yhteensä 56 500 lippua. Stevie Wonderin konsertissa (18.7.) maksaneita kuulijoita oli 16 000. Torstaina (22.7.) Kirjuriin myytiin 9 000 lippua, perjantaina (23.7.) 8 200 lippua, lauantaina (24.7) 18 500 lippua ja päätöspäivänä 4 800 lippua. Pori Jazzin 60 ilmaiskonserteissa arvioidaan käyneen yli 60 000 musiikin ystävää.
Festivaalin sisällä järjestettiin myös kolme pienempää teemaa Ultra Music, Urkujazz ja Django -tapahtuma.
Kirjurinluoto täyttyi ääriään myöten kaksi kertaa 18. ja 24. heinäkuuta. Tämä on aiheuttanut keskustelua Kirjurinluodon konserttipuistossa sijaitsevan Pori Delta Arenan käyttöönotosta.
Pori Jazzissa kuultiin kaikkiaan 110 konserttia, joista 50 oli maksullista ja 60 ilmaiskonserttia. Festivaaleilla esiintyi kaikkiaan yli 100 yhtyettä ja kokoonpanoa, joista kotimaisia oli 40. Kaikkiaan festivaalilla esitettiin musiikkia yli 230 tuntia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta
26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi












