Tietokone, kännykkä ja digipääte Bluetooth-tanssiin
12.8.2004 15:58 Pitkään muhinut Bluetooth-yhteysstandardi pystyy jo helpottamaan kannettavan tietokoneen tai kämmenmikron internet-yhteyksiä tien päällä matkapuhelimen avulla. Nyt samaan tanssiin on liittynyt Nokian digipäätearmeija, jota marssittaa langattomasti kuvia tv-ruudulle.
Bluetooth-organisaation mukaan markkinoilla on tällä hetkellä noin 350 erilaista, uudella standardilla terästettyä tuotetta. Ne ulottuvat lääketieteellisistä sovelluksista, langattomiin kuulokkeista, matkapuhelimista digipäätteistä ja tietokoneista tulostimiin, viivakoodilukijoihin, kameroihin, kämmenmikroihin ja lähiverkkoihin.
Radioteknologiaan perustuva Bluetooth on tällä hetkellä versiossa 1.1, ja toiminta-alue on noin 10 metriä. Sen alkuperäinen päämäärä oli korvata kaapelit ja lyhyen kantaman inftapunayhteydet kännykän dataliikenteessä. Nyt standardi toimii myös tavallisen tietokoneen ja useiden oheislaitteiden kytkemisessä yhteen.
Jo tällä hetkellä eteenpäin kehittyvä Bluetooth on tarpeeksi kypsä yhteysmuoto laajaan käyttöön. Se mahdollistaa liitännät eri laitteiden kanssa, mikä aikaisemmin olisi ollut mahdotonta.
Teknologian eturintamaa
Suomalainen Nokia on ollut pitkään Bluetooth-kehittelyn eturintamassa yhdessä Ericssonin ja Motorolan kanssa.
Kokeilimme Nokian uutta 6230-puhelinta yhteiskäytössä, Fujitsu Siemensin Lifebook-kannettavan, P4-pöytämikron ja Nokia 260C –digipäätteen toimintaa Bluetooth-maailmassa. Tietokoneita varten käytettiin Microsoftin Bluedtooth-yhteyttä ja Epoxin Bluetooth-donglea. Molemmat yhdistetään mikron usb-liitäntään.
Ydintermi Bluetoothissa on salasanan takana oleva pariliitäntä. Kokeilussa pariliitännät saatiin aikaan kaikkien laitteiden kanssa. Yksi tietokone ymmärsi toisen tietokoneen ja ne kytkeytyivät myös puhelimen kanssa. Digipääte liittyi myös pariliitoksella kännykän ja tietokoneiden kanssa.
Tietokoneiden Bluetoothit ymmärsivät myös Obex-tiedonsiirtostandardia, jolla saatiin puhelimen galleriassa olevat multimediat tietokoneelle talteen. Käytimme tässä hyväksi Nokian PC Suiten uusinta 6.2 versiota.
Rajoituksia yhteyksissä
PC Suiten rajoitus on, että se hyväksyy vain kolme Bluetooth-standardia infrapunan ja kaapelin lisäksi. Ne tulevat Widcommilta, Microsoftilta ja Digianswerilta. Testikokoonpanossa ollut Epoxin isb-dongle sisälsi onneksi Widcomm-ajurit ja ohjelmiston.
Nokian ohjelmisto antaa mahdollisuuden kaivaa esiin mms-puhelimen multimediatiedot. 6230:ssa on erillinen 32 megatavun mmd-muistikortti, jonka tietoja pystyttiin siirtämään kaksisuuntaisesti PC Suiten avulla.
Ohjelmiston avulla voi tehdä varmuuskopion puhelimesta ja ladata esimerkiksi sillä tehdyt videopätkät ja valokuvat talteen tietokoneen kiintolevylle. Koska 6230:ssa on myös mp3-toisto, tietokoneelta voi siirtää muistikortille tai Galleria-hakemistoon itse hankittuja musiikkikappaleita.
Nokia jakaa multimedian toistoon tarkoitettua Multimedia Player sovellusta, joka toistaa nikottelematta puhelimen videopätkät, valokuvat, musiikin ja mms-viestien sisällön ja muuntaa tiedostoja toisiin formaatteihin.
PC Suitella pystyy myös kirjoittamaan tekstiviestejä tiekoneella ja synkronoimaan viestejä
Digipäätteeseen kuvia
Nokia uuteen digipääteeseen, Mediamaster 260C:hen voidaan Bluetoothin avulla siirtää korkeintaan vga-tarkkuudella olevia kuvia puhelimella tai tietokoneella. Laitteessa on valmiina neljä kuvakansiota, joihin jokaiseen on mahdollista luoda 16 alakansioita. Käyttäjä voi siirtää yhteensä yli 3 000 digitaalikuvaa vastaanottimeen.
Bluetoothin ansiosta myös parempia digikameraotoksia voidaan käyttää, kunhan resoluutio pienennetään korkeintaan 640x480-tarkkuuteen.
Kokeilussa kuvien siirto onnistui sekä tietokoneilta että puhelimelta. Vahinko vain, että Nokian 260C-pääte ei ymmärrä Nokia 6230:n video-otoksia.
Internetillä maailmalle
Bluetooth on hyödyksi myös kannettavan mikron internet-yhteyksissä. Windows XP:ssä puhelin asennetaan modeemiksi, joka voi toimia metrien päässä tietojenkäsittelypisteestä. Tämä toiminto on hyödyllinen, kun muita yhteyksiä ei ole saatavilla.
Kokeilussa kaikki Bluetooth-toiminnot toimivat ilman ongelmia. Asennuksissa kannattaa seurata tarkasti ohjeilta. Varman päälle –modeemiyhteyksissä Nokian uusimmat Bluetooth-puhelimet toimivat ainakin Widcommin ja Digiaswerin ajureilla.
Kohti vapaampaa maailmaa
Bluetooth on tullut jäädäkseen. Asennukset ovat helpottuneet ja laitemäärä lisääntynyt satoihin.
Yksittäisistä tuotteista Nokian 6230-puhelin merkitsee yritysviestinnän ja multimedian sulauttamista yhteen. Samalla se avaa kuluttajamarkkinoille videotoistolle, musiikin käsittelylle ja mms-mailmalle paljon kaivattua lisäenergiaa.
Kannettava mikro, pda tai kodin tavallinen pc voivat puhelimen avulla työntyä valokuvilla televisioon. Se on ensimmäinen askel tiellä, jolla saadaan kaikki laitteet toimimaan keskenään.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Sun julkisti avoimen lähdekoodin GlassFish-sovellusalustan
11.02.2009 Sun Microsystems on julkistanut avoimeen lähdekoodiin perustuvan Sun GlassFish Portfolio -sovellusalustan web-sovellusten kehittämiseen. Siihen on koottu usean avoimen koodin projektin tuloksia.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi











