Add2Phonen Paananen: "Zed myytiin pilkkahintaan"
Vesa-Matti Paananen harmittelee Zedin halpaa myyntihintaa.
26.8.2004 14:03 Mobiilimaailman kansainvälistäkin tunnustusta saanut kehittäjä ja Add2Phonen teknologiajohtaja Vesa-Matti Paananen pitää Sonera Zedin 30 miljoonan euron myyntihintaa naurettavan alhaisena. Samanlaista hämmästystä kauppahinta on herättänyt myös muissa alan ihmisissä.
- Saksalaisesta Jamba-yhtiöstä maksettiin yli 270 miljoonaa dollaria. Zedin hinta olisi pitänyt olla lähempänä kahtasataa kuin sataa miljoonaa euroa. Yhtiö on ollut huippua mobiili-crm:n tekemisessä, Paananen näkee.
Jamban osti tietoturvayhtiö VeriSign. Jamban tekstiviestipalveluilla on yli 22 miljoonaa potentiaalista käyttäjää. Yhtiön wap-palveluun on lisäksi rekisteröitynyt yli 1,5 miljoonaa käyttäjää.
- Jos Zed olisi saksalainen firma, hinta olisi ollut ihan toinen. Suomalaiset mobiilifirmat ovat aliarvostettuja, ja jenkit ostavat niitä täältä ´99´-hinnoilla, Paananen kiehuu.
Paananen omistaa itse noin kuusi prosenttia Add2Phonesta ja myöntää yrityksen olevan myytävänä - "jos hinnasta sovitaan." Ostokyselyitä tulee tasaiseen tahtiin, mutta tarpeeksi houkuttelevaa tarjousta ei ole vielä tipahtanut.
Yhtiön kilpailija Mobicus myytiin jo viime keväänä. Ostaja oli Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa toimiva mobiilimarkkinointiyhtiö Enpocket. Kauppahintaa ei ole julkistettu.
Suomi putosi mobiilijunasta
Suomalaisfirmojen siirtymistä ulkomaisiin käsiin Paananen ei ihmettele, vaikkei pidäkään kehitystä suotavana. Täällä podetaan yhä mobiilikrapulaa ja alan terävin kehitys tapahtuu jo jossakin aivan muualla.
Jäljellä olevien toimivien suomalaisyhtiöiden siirtyessä ulkomaisiin käsiin johto vaihdetaan, markkinointi siirtyy ulkomaille ja Suomeen jää vain typistetty kehitysyksikkö, koska täällä on halpaa insinöörityövoimaa.
- Me laitoimme pään pensaaseen vuosina 2000 ja 2001. Nyt meillä ei ole edes teknistä etulyöntiasemaa. Muualla tehdään 3G:tä, mutta Suomessa se ei ole mahdollista kuin jossakin Soneran laboratoriossa.
Kukaan ei halua rahoittaa pieniä mobiilisoftayrityksiä, operaattorit keskittyvät peruspalveluihin, mediakoulutus oppilaitoksissa on ajastaan jäljessä ja jenkkifirmat tulevat ja ostavat lopunkin suomalaisen osaamisen pois, Paananen listaa alan suurimmat ongelmat.
- Nokiakin perusti Enterprise Solutions -yksikön, koska operaattorikentästä ei löydy enää kasvua.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin
26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi












