Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ennakkoilmoitus asiakkaiden vaatimuksesta

Uusi Windows vuonna 2006, ilman WinFS-hakua

30.8.2004 06:57 Microsoft ilmoitti perjantaina karsivansa uutta Windowsia aikataulusyistä. Yhtiö jättää versiosta pois WinFS-hakuteknologian, jotta versio ehtisi markkinoille vuoden 2006 loppupuoliskolla.

(Washington) Microsoft on jo pitkään kehittänyt Longhorn-työnimellä kulkevaa Windows-versiotaan. Ensi vuoden lopulla markkinoille tulee nyt siis riisuttu versio, eikä yhtiö osaa antaa aikataulua siitä, milloin alkuperäisten suunnitelmien mukainen versio on valmis.

Yksi suunnitelluista uutuuksista WinFS, tulee uuteen versioon aluksi vain beta-versiona. Lopullinen WinFS julkaistaan myöhemmin.

WinFS on uudentyyppinen työkalu tiedon järjestelyyn. Sillä käyttäjät pystyvät löytämään paremmin sähköpostiviestejä, dokumentteja ja multimediaa. Se muuttaa tapaa, jolla käyttäjät katselevat, etsivät ja tallentavat tiedostojaan.

Windows-versiossa on myös muita uutuuksia. Sovellusten toimintaa muutetaan siten, että ne häiritsevät toisiaan vähemmän. Myös grafiikkaa ja hakutoimintoja parannetaan.

Microsoft ilmoitti aikeistaan ajoissa, sillä sen asiakkaat haluavat tietää ennakolta tietää yhtiön suunnitelmista.

Monet asiantuntijat ovat pettyneitä siihen, että Microsoft pystyy tuomaan uuden version markkinoille ensi vuonna ainoastaan karsimalla sitä.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.