Kunnat huudattamaan tarjouksia netissä
2.9.2004 10:11 Euroopan unionin julkisen sektorin hankintoja koskeva direktiiviuudistus julkistettiin viime toukokuussa. Uusilla määräyksillä on myös vaikutuksensa julkishallinnon tietotekniikkahankintoihin. Yksi uudistuksista on kuntien mahdollisuus järjestää sähköinen huutokauppa perinteisen tarjouskilpailun sijaan.
– Normaalistihan tinkiminen on kielletty, mutta sähköisessä huutokaupassa ei. Malli sopii erityisesti bulkkihankintoihin, hallitussihteeri Eija Kontuniemi kauppa-ja teollisuusministeriöstä kertoo.
Hankinnan valintakriteereinä voi olla myös muita tekijöitä, mutta huutokauppa voi koskea vain hintaa tai muuta mitattavassa olevaa kriteeriä kuten toimitusaikaa, maksuaikaa, määrää tai kokoa.
Tarjouspyynnössä on kerrottava, onko valintakriteerinä hinta vai kokonaistaloudellinen edullisuus. Jos hankinta tehdään kokonaisedullisimmasta tarjouksesta, kunnan täytyy ilmoittaa matemaattinen kaava, jolla vertailutaulukko tehdään.
Huutokauppamalli voi toimia esimerkiksi tietokoneiden ja tulostimien laitekaupassa, mutta monimutkaisia järjestelmätoimituksia voi olla vaikeaa kilpailuttaa netissä, johtaja Kimmo Koivisto WM-data Novosta arvioi. Koivisto vastaa yhtiön valtion, kuntien ja terveydenhuoltosektorin liiketoiminnasta.
Tarjouskilpailu entistä avoimemmaksi
Kunta tai valtio voisi myös neuvotella useiden eri tarjoajien kanssa siitä, minkälainen ratkaisuvaihtoehto vastaisi parhaiten sen tarpeita ja laatia tarjouspyyntö tämän mukaiseksi, jolloin tarjouskilpailuun osaa ottaneet toimittajat voivat tehdä sen pohjalta tarjouksen.
– Tätä kutsutaan kilpailulliseksi neuvottelumenettelyksi, Kontuniemi tiivistää.
Koivisto ei heti ajatukselle lämpene.
– Tällainen toiminta voi tehdä toimittajat aika varovaisiksi kertomaan hyviä ideoita ja luottamuksellisia kilpailutietoja sen pelossa, että toinen hyödyntää niitä.
Kunnat yhteistyöhön hankinnoissa
Kehittämispäällikkö Heikki Lunnas Kuntaliitosta oli kuultavana tietotekniikkakysymyksissä KTM:n hankintatyöryhmässä.
– Luulen, että tällaista kilpailullista neuvottelumenettelyä käytettäisiin aika harvoin. Sen sijaan sähköinen huutokauppa olisi mielenkiintoinen menettelytapa, kun ostetaan vaikka 10 000 työasemaa. Tällaiseen tarjouskilpailuun on monen toimittajan helppo osallistua. Sellaisenkin, joka ei muuten tietäisi koko tarjouskilpailusta.
Lunnaan mukaan kunnat tekevät entistä useammin hankintoja kimpassa, jolloin volyymit kasvavat helposti suuriksi.
Kontuniemi muistuttaa, että voittavan tarjouksen valinta ei tulisi perustua pelkästään hintaan vaan myös esimerkiksi laatukriteereille tulisi antaa ratkaiseva merkitys. Myös ympäristönäkökohtien huomioimisesta on nyt entistä selkeämmät säännökset.
Muutoksen taustalla on EY-tuomioistuimen tuomio, joka koski Helsingin kaupungin bussiliikenteen kilpailuttamista. Tarjouskilpailussa otettiin huomioon ympäristötekijöinä saastepäästöt ja melutaso. Tuomion mukaan tällaiset ympäristötekijät olivat kelvollisia kriteerejä valintapäätökselle.
Kilpailuttaminen lisääntynyt
Kimmo Koiviston mukaan WM-data Novo on hyötynyt siitä, että julkishallinnon projekteissa kilpailuttaminen on lisääntynyt ilman direktiiviuudistustakin.
– Mehän olemme olleet haastajan roolissa valtionhallinnossa. Olemme päässeet mukaan useammin toteuttajapuolelle kuin konsultointiin. Olemme toteuttaneet muun muassa sellaisia caseja, joissa kilpailijamme on toiminut määrittelijänä ja me toteuttajana.
Suomalainen työryhmä antaa ehdotuksensa hankintadirektiivien huomioimisesta kansallisessa lainsäädännössä. Työryhmän määräaika päättyy ensi lokakuussa, ja uusi hankintalainsäädäntö tulee näillä näkymin voimaan viimeistään vuoden 2006 alussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi











