Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Muiden EU-maiden etumatka kiinni lähivuosina

Laajakaista huippukasvuun uusissa EU-maissa

7.9.2004 07:33 Toukokuussa Euroopan unioniin liittyneiden kymmenen maan laajakaistamarkkinat nousevat kukoistukseen lähivuosina, ennustaa tutkimusyhtiö Yankee Group. Viime vuoden lopulla uusissa maissa vain 1,9 prosentilla kotitalouksista oli laajakaistayhteys, kun muissa EU-maissa laajakaista oli 12 prosentissa kodeista.

Yankee uskoo, että hallitusten tuki, kilpailu ja väestön keskiluokan vahvistuminen vievät nopeita Internet-yhteyksiä eteenpäin. Ennusteen mukaan uudet maat saavat muut EU-maat kiinni viidessä vuodessa.

Tulokkaiden täytyy noudattaa televiestintäpalveluita koskevia lakeja, mikä auttaa laajakaistaa. Esimerkiksi kilpailua parantavat lait ja EU:n tuki tekniikan kehittämiselle parantavat mahdollisuuksia.

Parasta nousua ennustetaan eniten kehittyneille uusille maille, kuten Tsekille, Unkarille ja Puolalle. Näiden maiden laajakaistapeiton povataan kasvavan kahdesta 17 prosenttiin vuoden 2008 loppuun mennessä.

Muissa maissa haasteet ovat suurempia. Esimerkiksi Slovakiassa on vasta hiljattain alettu tarjota laajakaistaa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.