Toshiba vetää verhot teknologiansa eteen
7.9.2004 15:25 Toshiba Corporation on pitkään paitsi itse käyttänyt myös myynyt teknologiaansa käyttöoikeuksina kilpailijoilleen. Nyt kilpailun kiristyessä edelleen ja Toshiban lähtiessä tavoittelemaan 1980-luvun johtavaa asemaansa markkinoilla yhtiö on päättänyt antaa omille asiakkailleen etusijan teknologisten innovaatioidensa hyödyntämisessä.
- Alkuvaiheessa oli kaikkien yhteinen etu, että kannettavien pc:iden markkina kasvaa. Nyt kasvu on itsestäänselvyys ja on siirrytty todelliseen taisteluun markkinaosuuksista, sanoo Toshiban PC and Network -yhtiön pääjohtaja Atsutoshi Nishida.
- Me aiomme jatkossa olla tarkempia tuotekehitystyömme hedelmistä emmekä enää myy niitä muiden käyttöön. Ne ovat meidän keinomme tässä kannettavien tietokoneiden valmistajien erittäin tiukassa olemassaolon taistelussa, Nishida jatkaa.
Hinta ei enää kohta ratkaise
Viime vuoden lopulla Toshiba päätti lisätä valmistuksen ulkoistamista muun muassa Taiwanissa, mutta eri tavoin kuin kilpailijansa, kuten Dell ja HP.
- Noudatamme edelleen tätä valmistusstrategiaa, mutta samalla lisäämme omia innovaatioita ottaaksemme lisää etumatkaa kilpailijoihin, jotka valmistavat perusmalleja, sanoo Nishida. - Myös me olemme tehneet viime vuosina perusmalleja jopa liikaa. Innovaatioiden vieminen nopeasti tuotteisiimme tuo meille jatkossa kilpailuedun.
Toshiba lupaa yritystuotteilleen "innovaatioiden aaltoa", kuten langatonta liitettävyyttä, turvallisuutta, aitoa liikkuvuutta, lisää akun kestoa ja kestävyyttä.
- Nyt vielä yritystuotteissa hinta on ratkaiseva tekijä, mutta tilanne muuttuu, koska käyttäjät odottavat jatkuvasti enemmän langattomalta teknologialta, toteaa Nishida.
Yritystuotteiden markkinoille on tulossa entistä kestävämmät kannettavat. Toshiba panostaa myös muun muassa metanolipolttokennoakkuihin, käyntiääntä vähentävään nestejäähdytykseen, automaattisiin vpn-siirtymiin, verkkovierailuun ja kaksoiskovalevyn raid-teknologiaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- » Taloussanomat.fi











