Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Bisnesbloggaajien määrä kasvaa

F-Secure liittyi bloggaajiin

Mikko Hyppönen fiillistelee viruksista F-Securen blogissa.

16.9.2004 14:14 Tietoturvayhtiö F-Securen blogi on kasvanut nopeasti johtavaksi suomalaiseksi bisnesblogiksi.

F-Securen viime tammikuussa perustama weblogi News from the lab kerää kuukausittain yli 50 000 kävijää.

– RSS-feedin kautta tulee vielä 180 000 lisähittiä kuukaudessa, yhtiön tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo.

Suurin osa kävijöistä on ulkomaalaisia tietoturva-alan ammattilaisia. Myös virustenkirjoittajat ovat todennäköisesti blogin ahkeria lukijoita, Hyppönen veikkaa.

Bisnesblogit ovat kasvava trendi maailmalla. F-Secure keksi bloggaamisen Microsoftilta, joka on pyörittänyt erilaisia blogeja palvelimillaan jo pitkään.
Tietoturvayhtiön oman weblogin kävijämäärät nousivat neljässä kuukaudessa 50000 kävijän tuntumaan, ja ovat siitä asti pysyneet siellä.

RSS:n kautta lukijamäärät saattavat nousta merkittävästi, kun RSS-lukija tulee kiinteäksi osaksi selaimia.

Virusfiilistelyä

Tietoturvayhtiön blogia pitävät yllä nimen mukaisesti laboratorion kaverit, 12 ihmistä Ruoholahdessa ja San Josessa.

– Fiilistelemme blogissa, miltä maailma näyttää labrasta käsin. Itse tein blogiin matkapäiväkirjaa, kun olin viime heinäkuussa käymässä Defcon-tapahtumassa. Tämä on tällaista epävirallista, kun välissä ei ole mitään markkinointia.

Pelkkään tunnelmointiin blogia ei kuitenkaan käytetä. Esimerkiksi kaikkien aikojen eniten tuhoa aiheuttaneesta viruksesta Mydoomista sai nopeimmin tietoa nimenomaan blogin kautta.

– Ajankohtaisimmat tiedot Mydoomista löytyivät meiltä blogista, Hyppönen sanoo ja kiittelee weblogin aikaformaattia, joka tukee jatkuvaa, nopeaa tiedon päivitystä.

Epävirallisuutensa takia blogiin on myös nopea kirjoittaa. Toisaalta myös lukijat suhtautuvat blogin tietoihin eri tavalla kuin virallisiin viruskuvauksiin.

– Emme missään nimessä ole luopumassa virallisesta viestinnästä, Hyppönen vakuuttaa.

Viruskuvaukset aiotaan tuoda jatkossa blogiinkin. Keskustelumahdollisuus blogista puuttuu ja sitä ei sinne halutakaan blogia seuraavien viruskirjoittajien takia.

– Tietoturvaihmisillä on omat suljetut kanavansa, joissa käymme keskustelua ja jaamme virusnäytteitä, Hyppönen sanoo.

Blogi on tuonut medianäkyvyyttä F-Securelle, mistä yhtiö ei ole ollut pahoillaan.

– Wired, Newswire ja Ziff Davis ovat lainanneet artikkeleihinsa sanomisiamme suoraan blogista edes soittamatta meille.

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.