Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ajoneuvojen hallintajärjestelmä

Pohjolan Liikenne varustautuu ekoajoon

23.9.2004 15:55 Linja-autoyhtiö Pohjolan Liikenne on kehittänyt kolme vuotta omaa järjestelmää ajokaluston hallintaan yhdessä tamperelaisen Technosmartin kanssa. Järjestelmän piirissä on tällä hetkellä 90 linja-autoa ja sitä on tarkoitus laajentaa kaikkiin 300:aan linja-autoon.

- Meillä oli ollut jo pitkään haaveena kunnon työkalu polttoaineen kulutuksen hallintaan ja kuljettajien ajotapojen kehittämiseen. Koulutimme kuljettajiamme taloudellisen ajon kursseilla, mutta opin siirtäminen käytäntöön oli vaikeaa, koska ei ollut olemassa mitään järjestelmää, joka mittaisi ja motivoisi kuljettajia, kertoo Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko.

Pohjolan Liikenteen käytössä oleva järjestelmä Ecoline raportoi muun muassa ajoneuvo- ja kuljettajakohtaisen kulutuksen ja tankkaustapahtumien datan lähes reaaliajassa.

- Järjestelmän mukanaan tuoma kortiton tankkaus helpotti huomattavasti polttoainekirjanpitoamme, Alanko huomioi. Hänen mukaansa kuljettajat ovat suhtautuneet järjestelmään myönteisesti.

- Ecolinen avulla olemme voineet rakentaa palkkiojärjestelmän, joka motivoi kuljettajia taloudelliseen ajotapaan. Kuljettajien välinen ero voi olla jopa 30 prosenttia polttoaineen kulutuksessa, Alanko kertoo.

Järjestelmän pohjana on Technosmartin kehittämä Ecosmart-järjestelmä, jonka tuottaman datan hyödyntämiseen Pohjolan Liikenne teki mittavia ohjelmistokehityshankkeita. Seuraava kehittämiskohde on järjestelmän hyödyntäminen Pohjolan Liikenteen huoltotoiminnassa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.