Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kamppailu EU:ta vastaan

Microsoft menetti sittenkin Airbusin tuen

24.9.2004 13:04 Amerikkalainen Microsoft on menettänyt lentokonevalmistaja Airbusin tuen EU:n komissiota vastaan. Aiemmin yhtiöiden liitosta kerrottiin. Airbusilla katsotaan olevan paljon poliittista valtaa Euroopassa, ja siksi yhtiö olisi ollut hyvä liittolainen Microsoftille.

Microsoft on saanut suuret sakot EU:n komissiolta määräävästä markkina-asemasta.

Vielä viikko sitten Airbus tuki Microsoftia EU-komissiota vastaan. Nyt yhtiö on vetänyt tukensa takaisin, Financial Times kirjoittaa.

Airbusin päätöksen taustalla voi olla poliittisia syitä. Yhtiö on itsekin ollut epäilyjen kohteena varsinkin USA:ssa. Airbus kilpailee amerikkalaisen Boeingin kanssa.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.