Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toiminta jatkuu

Sijoittajaryhmä osti Sunpointin

25.9.2004 12:48 Suomalainen pääomasijoittaryhmä osti Sunpoint Portal Services Oy:n ja Suomen Etähuolto Oy:n perjantaina. Uusi omistaja pyrkii saamaan asiakaspalvelun ja puhelinyhteydet auki maanantaina. Yhtiöstä vakuutetaan, että rästimaksut hoidetaan kauppojen myötä.

Osapuolet eivät julkistaneet kauppahintaa. Yhtiöt jatkavat toimintaansa nimellä Sunpoint Internet Services.

Elisa sulki Sunpointin tietoliikenneyhteydet 10. syyskuuta maksamattomien laskujen vuoksi. Perjantaina Elisa lupasi avata yhteydet viestintäviraston pyynnöstä viikoksi.

Sunpointin tekninen valvoja Jukka Latosuo kertoi lauantaina digitodaylle, että kauppojen myötä kaikki vanhat laskut hoituvat ja portaalin toiminta sekä palvelut jatkuvat ensi viikon jälkeen normaalisti.

Latosuon mukaan uusi omistaja aikoo tiedottaa maanantaina asiasta laajemmin, kunhan puhelinyhteydet ja asiakaspalvelu avautuvat.

- Omistaja on todellakin kokonaan uusi, eikä sillä ole mitään yhteyttä vanhoihin omistajiin, hän kertoi.

Latosuon mukaan entisen omistajan Feco Groupin toimitusjohtaja Jari Isola ei yhteisellä sopimuksella anna enää lausuntoja julkisuuteen asiasta.

Latosuo kertoi myös, että huhtikuun jälkeen uudelleen rekisteröityneitä asiakkaita Sunpointilla on alle kymmenen tuhatta, eivätkä näistäkään kaikki ole maksaneita. Hän myöntääkin, että uusilla omistajilla on edessään "melkoinen savotta".


Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.