Backman: Nokian tietoyhteiskuntaroolia liioiteltu
30.9.2004 12:36 Suomen tietoyhteiskuntakehitykselle ei ole ollut pelkästään hyötyä Nokia-ilmiöstä, ja se on voinut olla yksi syy liialliseen teknologiavetoisuuteen, kertoo Yleisradion johtajapelistä irtautunut kansanedustaja Jouni Backman. Hän korostaa, että Nokian tietoyhteiskuntaroolia on liioiteltu.
Backman toteaa, että Suomen muu kehitys on voinut jäädä liikaa Nokian suureen varjoon.
– Nokian roolia on liioiteltu tietoyhteiskuntakehityksessä. Ilmiönä se on korostanut teknologiasuuntausta ja vienyt keskustelua väärään suuntaan.
Hänen mukaansa Nokia-ilmiö tulee esiin, kun kokeillaan asioita, mutta käytännön toteutus sitten ontuu. Backman heittää samassa yhteydessä esimerkin, jonka mukaan Suomessa kohkataan 3g:stä, kun pitäisi keskittyä hyvien ja toimivien palvelujen tuomiseen 2g-ympäristössä.
– Olemme edelleen liian teknologiavetoisia. Lipposen ensimmäinen hallitus totesi jo, että pitäisi mennä teknologian sijasta sisältöpuolelle. Mielestäni pitäisi siirtyä prosessorivetoisuudesta prosessivetoisuuteen.
Etsikkoaika menossa pois
– Suomi näkyy monilla mittareilla huippumaana, mutta ne ovat mitanneet mennyttä kehitystä. Nyt on jääty nauttimaan syntyneestä varallisuudesta eikä investoida tulevaisuuteen. Suomi onkin menettämässä etsikkoaikansa.
Backman sanoo, että Suomella on edelleen mahdollisuuksia olla mukana kärjessä, eikä tilanne ole toivoton.
– Ymmärrän kuitenkin it-teollisuuden huolen vauhdin hiipumisesta.
Hänen mukaansa Suomen peruslainsäädäntö kilpailulle ja sääntelyn purkamiselle on hyvässä kunnossa. Ongelmana on sen sijaan toimintatapojen uudistaminen julkisessa hallinnossa sekä uuden teknologian käyttöön otto.
– Yksityiset yritykset lähtevät uudistuksiin säästääkseen rahaa. Sama tilanne ei koske julkista sektoria, joka jättää vastaavat uudistukset tekemättä rahapulaan vedoten, ja asiat ovat edelleen levällään.
Backman selvittää, että julkisessa hallinnossa tarvitaan enemmän koordinointia ja yhteistyötä.
– Meidän hallintorakennelmamme on tiukasti rajattu eri osioihin ja kunnilla on itsehallintonsa, mikä sinänsä on hyvä asia, mutta tietohallinto on Akilleen kantapää. Ongelma on johtamisessa. Olemme antaneet liikaa vastuuta tietohallinnoille. Hajautettu päätäntämalli ei ole paras mahdollinen tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taustajärjestelmät eivät kunnossa
Julkishallinto on Backmanin mukaan pyrkinyt omasta tahdostaan ja kansalaisten paineesta tekemään seksikkäitä sähköisiä palveluja, mutta ne ovat jääneet irrallisiksi. Tilanne johtuu hänen mukaansa siitä, että varsinkin kuntien taustajärjestelmät eivät ole kunnossa.
– Ensimmäisenä tarvittaisiin kunkin hallinnon alainen yhteinen tietohallinto ja konserniajattelua kuntiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö
11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













