IBM kutistaa tallennuksen
13.10.2004 15:33 IBM tuo ensi vuoden alussa myyntiin kaksi tallennuspalvelinsarjaa, jotka voivat väittämän mukaan mullistaa keskiryhmää järeämpien tallennusjärjestelmien markkinoita pienten ulkomittojensa, skaalautuvuutensa, käyttöominaisuuksiensa sekä hintansa ansiosta.
New Yorkissa tiistai-iltana Suomen aikaa järjestetyssä tilaisuudessa IBM:n tallennusjärjestelmistä vastaava johtaja Dan Colby luonnehti julkistusta "tuoteryhmässään yhtiön merkittävimmäksi yli vuosikymmeneen".
IBM Totalstorage DS6000 on ulkomitoiltaan jopa 20 kertaa kilpailijoitaan pienempi keskisarjan tallennuspalvelin, yhtiö mittaa. Pitkän kehitystyön tuloksena IBM on yhdistänyt hieman videonauhuria kookkaampaan laitteeseen monia tähän asti vain kaikkein kalleimmissa tallennusjärjestelmissä esiintyneitä tekniikoita. Samalla sen käyttöominaisuuksia on kuitenkin helpotettu lähelle tavallisen yritys-pc:n tasoa IBM selvittää.
IBM Power -arkkitehtuuriin sekä korttipalvelimia varten kehitettyyn tuuletusratkaisuun teknisesti perustuvassa uutuudessa on levytallennustilaa perusversiona 580 gigatavua. Hieman yli teratavun levykapasiteetilla varustettuna IBM Totalstorage DS6000 on yli kaksi kertaa edullisempi kuin kilpailijamerkin vastaava tuote, IBM laskee. Palvelimen levykapasiteettia voidaan nostaa 67,2 teratavuun asti.
Totalstorage DS6000 -tallennuspalvelimen voi kytkeä osaksi niin Zseries-, Iseries-, Unix-, Linux- kuin Intel-pohjaisiakin tietojärjestelmiä. Lisäksi yli 90 prosenttia sen toimintaa ohjaavasta mikrokoodistosta on yhteensopivaa tänään samalla kertaa julkistetun isovelimalliston, Totalstorage DS8000:n kanssa.
DS8000 virtualisoi
Pikkuveljeään massiivisemmin skaalautuva ja uusimpia IBM Power5 -prosessoreja hyödyntävä Totalstorage DS8000 -tallennuspalvelin pystyy arkkitehtuurinsa puolesta osoittamaan enintään 96 petatavun tietoavaruuden. Se riittäisi taltioimaan Yhdysvaltojen kongressin kirjaston koko sisällön yli 4500 kertaa.
Tietyissä DS8000-malleissa voidaan hyödyntää IBM:n virtualisointitekniikkaa, jolloin järjestelmän levykapasiteetti voidaan jakaa eli partitioida useiksi itsenäisesti toimiviksi tallennuspalvelimiksi.
Itsenäistä valvontaa
Käyttövarmuutta uusille Totalstorage-tallennuspalvelimille antavat IBM:n suurkoneista perityt autonomiset tekniikat. Laitteisto analysoi toimintaansa ja pyrkii siirtämään tiedot turvaan toiselle levylle tai verkon toisille palvelimille ennen vikatilanteita. Se myös hälyttää viallisesta komponentista merkkivaloin.
Molemmille laiteperheille yhteinen Open Software Family -hallintaratkaisu mahdollistaa IBM:n mukaan yhtenäisen tallennusjärjestelmän rakentamisen kahdesta eri laitteistosarjasta. Tiedot voidaan tarvittaessa peilata (remote mirroring) palvelimelta toiselle eri toimipisteiden ja eri laitteiden välillä.
Lisäksi molemmille tuotesarjoille on yhtenäistä IBM:n Research-yksikön kehittämä, suorituskykyä ja vasteaikoja parantava arc-välimuistitekniikka (adaptive replacement cache).
Uusien neljän vuoden takuulla varustettujen Totalstorage-tallennuspalvelimien kaupalliset toimitukset alkavat Yhdysvalloissa joulukuussa. Sikäläisillä markkinoilla laitteistojen listahinnat alkavat 97 000 dollarista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin
26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











