Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Portaalit eivät halunneet Microsoftia kontrolloimaan sivujaan

Passportin käyttö hiipuu

22.10.2004 08:12 (Washington) Microsoftin taannoiset suunnitelmat Passport-tunnistusjärjestelmän levittämisestä ovat kääntyneet supistamiseksi. Yhtiön odotti aikoinaan paljon järjestelmältä, mutta nyt se on käytössä lähinnä vain yhtiön omilla sivuilla.

Microsoft sai aikoinaan kaksi tärkeää portaalia liittymään Passport-järjestelmään. Niistä toinen, Monster.com, luopuu järjestelmän käytöstä tällä viikolla ja käyttö eBayssäkin on hyvin pientä. Käytännössä Passport-järjestelmä on käytössä yhtiön omien sivujen lisäksi vain muutamilla pienillä sivustoilla.

Microsoftinkin kiinnostus järjestelmään on laskenut.

Vuonna 1999 Microsoft visioi käyttäjien himoitsevan sitä, että he pääsevät yhdellä käyttäjätunnuksella tuhansille sivuille. Porkkanana portaalien ylläpitäjille oli Microsoftin palvelujen miljoonat asiakkaat.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Portaalien ylläpitäjät eivät hyväksyneet ajatusta, että Microsoft kontrolloi niiden sivuja. Viranomaisetkin asettivat rajoituksia. Lopullisen valinnan tekivät asiakkaat, joita ei juurikaan kiinnosta, miten he loggautuvat sisään verkko-ostoksille.

Sunin johtama Liberty Alliance on kilpaillut menetyksellisesti Passportin kanssa. Asiantuntijat odottavat, että Microsoft liittyy lähitulevaisuudessa Liberty-järjestelmään.


Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wikinvest katsoo talousjargonin taakse

10.02.2009 Vuonna 2006 aloittanut Wiki-periaatteella toimiva sijoitussivusto kerää voimia epäluottamuksesta finanssialan vanhoihin toimijoihin.

.