Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ohjelmistoyrittäjien ja TKK:n yhteishanke

Klinikka koulii ohjelmistotaloja kansainvälisiksi

25.10.2004 16:16 Ohjelmistoyrittäjät ry ja Teknillisen korkeakoulun ohjelmistoliiketoiminnan ja -tuotannon laboratorio Soberit ovat perustaneet kansainvälistymisklinikan. Vapaaehtoispohjalta toimivaan valmennusryhmään kuuluu sekä kokeneita yrittäjiä että TKK:n asiantuntijoita.

- Nuoret ohjelmistoyritykset joutuvat usein suunnittelemaan liiketoimintamalliaan ja tuotteistustaan yhtä aikaa ja osin väärässä järjestyksessä. Tuotteistamisen ja tuotekehityksen näkökulmasta kansainvälistyminen edellyttää Post It -lappuihin perustuvan tuotehallinnan sijaan selkeitä linjauksia ja prosesseja, joiden luomisessa kokemus on erittäin arvokasta, suuntaa TKK:n tutkija ja Multilizer Oy -ohjelmistoyrityksen partneri Olli-Pekka Mutanen.

Talven 2004-2005 aikana toteutettavan klinikan toiminnan painopisteet linjattiin avausseminaarissa keskiviikkona 13. lokakuuta. Seminaariin osallistui runsaat 80 ohjelmistoalan yrittäjää, tutkijaa, sijoittajaa ja konsulttia. Valmennettaviksi valitaan kymmenen yritystä.

Mukana kovia nimiä

Seminaarissa avatun kansainvälistymisklinikan valmennusryhmän jäsenet ovat F-Securen toimitusjohtaja Risto Siilasmaa, Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere, Distocraftin toimitusjohtaja Pekka Ruusunen, Prohan kehitysjohtaja Mika Sorvettula, Teklan ohjelmistokehitysjohtaja Petri Raitio, Multilizerin partneri Olli-Pekka Mutanen, Nokian strategia-analyysipäällikkö Matti Heikkonen, sekä tutkija Markus Mäkelä ja professori Jyrki Kontio TKK/Soberit:stä.

Konkariryhmä analysoi ja kehittää mukaan valittavien yritysten kansainvälistymissuunnitelmia, kannustaa ja valmentaa yritysten johtoa, tutustuttaa yritykset keskeisiin kansainvälistymistä tukeviin tahoihin sekä järjestää kansainvälistymiseen liittyviä seminaari- ja koulutustilaisuuksia.

- Luomme kasvuvaiheessa oleville ohjelmistoyrityksille ainutlaatuisen tilaisuuden saada liiketoiminnan suunnittelun tueksi ohjelmistoalan parasta suomalaista kansainvälistymiskokemusta. Kokemukseen perustuvan tiedon tehokas siirtäminen kasvaviin yrityksiin nopeuttaa niiden kehitystä ja lisää onnistumisen todennäköisyyttä, kuvaa ohjelman suunnittelusta vastaava Matti Heikkonen.

Markkinat usein rajojen takana

Seminaarin alustajat ja panelistit painottivat kansainvälisen menestyksen edellyttävän nykyistä suurempia investointeja sekä oman liiketoiminnan kehittämiseen että asiakasyritysten liiketoiminnan ymmärtämiseen.

Monien ohjelmistoyritysten markkinat ovat kokonaan Suomen ulkopuolella, mikä pakottaa ne kansainvälisille markkinoille hyvin varhain, ilman liiketoiminta- ja myyntikokemusta sekä kilpailijoihin nähden alimitoitetuilla taloudellisilla resursseilla.

- Yritysasiakkaat vaativat ohjelmistotoimittajiltaan uskottavuutta pitkällä tähtäimellä. Jotta pieni suomalainen yritys pääsee vaihtoehtojen joukkoon, sen on ymmärrettävä mitä ja miten asiakkaat haluavat ostaa. Kaupan tuloksena saavutettavien liiketoimintahyötyjen osoittaminen edellyttää asiakasyritysten liiketoimintaprosessien ja ansaintalogiikan tuntemusta, painottaa Nordic Adviser Groupin analyytikko Olli Hänninen.

Klinikka toteutetaan Ohjelmistoyrittäjät ry:n ja Soberit:n Frisbee-projektin yhteistyönä. Frisbee on Tekesin rahoittama ohjelmistoyritysten kansainvälistymistä tutkiva projekti, jonka toteuttaa TKK:n ohjelmistoliiketoiminnan tutkimusryhmä.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenet edustavat kattavaa otosta pienten ja keskisuurten suomalaisten it-yritysten päättäjistä. Yhdistyksen jäseninä on noin kaksisataa suomalaisten ohjelmistoyritysten vastuuhenkilöä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.