Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Dram-markkinoiden vakaus jatkunee

Micron haluaa dram-piirinsä kännyköihin

28.10.2004 13:45 Micron on pikkulaitteiden muistimarkkinoilla vielä pieni tekijä, mutta haluaa iskeä tälle flashin valtaamalle alueelle vähän virtaa syövillä dram-piireillä ja dram-tekniikalla valmistetulla NAND-flashilla. Toimitusjohtaja Steve Appletonin mukaan markkinat ovat siirtymässä tähän suuntaan.

Appletonin mukaan muistimarkkinoiden kasvu tulee jatkossa yhä enemmän pienistä laitteista, kuten kännyköistä. Tänä vuonna dram- ja flash-muistien osuus muistimarkkinoista on noin viidennes.

Appleton uskoo myös, että muistin tarjonta ja kysyntä pysyvät tasapainossa lähivuosina. Ensi vuonna dram-myynnille on näkyvissä kasvua. Tarjonta pysyy sen verran niukkana, etteivät hinnat laske, mikä on hyväksi noin kolmanneksen kulujaan karsiville muistinvalmistajille.

- Näemme ensi vuodelle merkkejä melko vankasta kysynnästä. Tuotantoa täytyy luultavasti lisätä, Micronin myyntijohtaja Mike Sadler kertoi uutistoimisto Reutersille. Hänen mukaansa hinnat pysyvät tänä vuonna vakaina ja kasvusuunnassa.

Monet dram-valmistajat ovat lisäämässä tuotantoaan ensi vuonna. Sijoittajat ovat huolestuneet, että lisätuotanto voi syödä hintoja, jos tarjonta ylittää kysynnän.

Tänä vuonna vahva kysyntä on nostanut hintoja ja auttanut tappioista kärsineitä valmistajia nousemaan pinnalle. Micron teki syyskuun alussa päättyneellä 2003-2004 -tilikaudellaan 157 miljoonan dollarin voiton. Vuotta aiemmin tulos oli 1,27 miljardia dollaria pakkasella.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.