Yliopistot tiukentavat vertaisverkkojen käyttöä
4.11.2004 13:20 Vertaisverkkojen yleistynyt käyttö on muodostunut ongelmaksi etenkin yliopistoissa. Jyrkimmän linjan on toistaiseksi ottanut Joensuun yliopisto, jossa vertaisverkkojen käyttö on teknisesti estetty.
Viimeksi internet-käytön rajoituksista kertoi Turun yliopisto. Yliopiston mukaan yhden viikon aikana lokakuussa sisään tulevasta liikenteestä 62 prosenttia ja ulosmenevästä liikenteestä 86 prosenttia oli vertaisverkko-ohjelmien aiheuttamaa.
Tavuissa mitattuna vertaisverkkodataa tuli sisään noin seitsemän teratavua ja ulospäin dataa kulki hieman yli 5,5 teratavua. Jatkossa liikennöintiä on Turussa tarkoitus jakaa siten, että normaalille verkkoliikenteelle varataan suurin osa käytettävissä olevasta verkkokapasiteetista.
Koekäytössä oleva järjestelmä pudottaa vertaisverkko-ohjelmien liikennöintinopeutta, joten hyödylliselle verkkoliikenteelle pitäisi jäädä enemmän tilaa. Vertaisverkkopalveluita voi siis käyttää jatkossakin, mutta tiedostojen siirto hidastuu merkittävästi.
Kaistaa rajoitetaan
Turun lisäksi myös muut yliopistot ovat tiedostaneet asian ja ryhtyneet rajoittamaan tiedostojen siirtoa. Helsingin yliopisto arvioi elokuussa, että tiedostonvaihto syö silloisella kasvuvauhdilla yliopiston koko tietoliikennekapasiteetin tämän vuoden loppuun mennessä.
– Myös meillä on aloitettu rajoittaa liikennettä. Jos havaitsemme, että p2p-liikennettä on, niin pudotamme käyttäjän hitaammalle kaistalle. Toivomme, että käyttäjä tekisi liikennöintinopeuden laskemisesta omat johtopäätöksensä, Oulun yliopiston tietohallintojohtaja Kari Keinänen selvittää.
Oulussa yliopiston opiskelija-asuntolat ovat aikaisemmin olleet kiinni yliopiston verkossa, mutta nyt asiaan on tulossa muutos.
– Asuntolat ovat siirtymässä kaupallisen palveluntarjoajan verkkoon, Keinänen lisää.
Sen sijaan Lapin yliopistossa ei ole vielä ollut ongelmia. – Emme ole vielä ottaneet kantaa vertaisverkkoliikenteeseen, Lapin yliopiston tietohallintopäällikkö Vesa-Matti Tolonen kertoo. Luvattomien palveluiden pystytys on toki kielletty.
Liikenne ei olekaan juuri kasvanut
Suomen korkeakoulujen ja tutkimuksen tietoverkko Funet (Finnish University and Research Network) tarjoaa internet-yhteyden kaikille Suomen yliopistoille ja valtaosalle ammattikorkeakouluista. Verkon toiminnasta vastaa tieteen Tietotekniikan keskus CSC.
– Verkkoiikenteen kasvu on vähäistä verrattuna kaupallisten toimijoiden liikennemäärien kasvuun. Toki paikallisia eroja on huomattavasti, Tietotekniikan keskuksen CSC:n kehityspäällikkö Juha Oinonen sanoo.
Funet tilastoi verkkoliikennettä, mutta kaikki tilastot eivät ole julkista tietoa. – Ei liene suuri yllätys se, että joukosta erottuvat ne erityisesti yliopistot, joiden verkossa toimivat myös opiskelija-asuntolat, Oinonen muotoilee.
Porttia valvotaan, sisältöä tutkitaan
Vertaisverkkoliikenteen rajoittamisen voi jakaa kahteen osaan. Helpoin tapa on valvoa tcp/ip-liikenteen käyttämiä portteja. Yleisimmälle liikenteelle on määritelty kiinteät porttinumerot.
Esimerkiksi http-liikenne käyttää yleensä porttia numero 80, pop3-protokollaa käyttävä sähköposti porttia 110, irc-palvelut portteja 6660–6669 ja niin edelleen.
Porttiliikenteen kieltämisessä on se huono puoli, että vertaisverkko-ohjelmat voivat vaihtaa käytettävää porttia. Järkevämpi tapa valvoa liikennettä on tutkia liikenteen sisältöä. Sisältöä tutkimalla vertaisverkkoliikenne voidaan haluttaessa helposti kieltää.
Markkinoilla on jo laitteita, jotka sallivat vertaisverkkoliikenteen, mutta siten, että palveluiden käyttävät eivät pääse kuormittamaan verkkoa liikaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista
11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













