Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Alustavissa tuloksissa oli virhe

Ohion äänestyskoneet temppuilivat, Bush sai 4000 ääntä liikaa

8.11.2004 09:02 Äänestyskoneiden tiedonsiirtovirhe toi George W. Bushille Ohion osavaltion alustaviin, verkossa julkaistuihin vaalituloksiin 3893 ylimääräistä ääntä. Konetta valmistava Danaher kuitenkin korostaa, että äänet eivät olisi voineet päästä lopullisiin tuloksiin, sillä ne oltaisiin huomattu viimeistään varmennusvaiheessa.

Bush sai Ohiossa 136 483 ääntä enemmän kuin John Kerry, joten tämä koneiden virhe ei olisi kääntänyt tilannetta Kerryn eduksi. Vaikka Ohiossa on vielä 155 428 ennakkoääntä laskematta, Kerryn mahdollisuudet nousta voittoon ovat erittäin pienet.

Franklinin piirikunnassa tapahtunut virhe ei ole ainoa laatuaan. North Carolinan osavaltiossa sijaitseva piirikunta menetti 4500 ääntä, koska viranomaiset luulivat ääniä tallentavaa muistia suuremmaksi kuin se on.

Nykyisiä äänestyskoneita onkin arvosteltu Yhdysvalloissa tietoturvaominaisuuksien puutteesta. Suurimmat ongelmat ovat kuitenkin muualla, sillä äänestystä tarkkaileva VerifiedVoting.org laski Yhdysvaltain presidentinvaalien 30 000 ongelmasta vain kuusi prosenttia koneiden syyksi.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella

26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.

.